Pääministeri Sanna Marin (sd) toppuuttelee valtiovarainministeriksi nousseen Matti Vanhasen (kesk) sopeutuspuheita.

Vanhanen otti pestin vastaan painottaen huoltaan Suomen taloudesta. Vanhasen mukaan hallituksen on tehtävä päälinjauksia sopeutustoimista jo syksyn budjettiriihessä.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni nosti eilisaamuna ensimmäisenä esiin tarpeellisia taloustoimia.

”Jotta maa selviää tästä taloustilanteesta, on välttämätöntä, että käsittelyyn tulee niin eläkeiän nosto, työllisyystavoitteen reilu korottaminen kuin työttömyysturvan joustavoittaminen vastaamaan kulloistakin suhdannetta” Kulmuni sanoi tiedotustilaisuudessa, jossa pian tämän jälkeen kerrottiin Vanhasen seuraavan häntä valtiovarainministerinä.

Sekä Kulmuni että Vanhanen totesivat, että päätöksiä tarvitaan jo syksyn budjettiriihestä. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen totesi ennen Kulmunin eroa, että ilman tarpeellisia toimia keskusta joutuu harkitsemaan hallituksessa pysymistään syksyllä.

Viikonloppuna ehdittiin käydä keskustelua siitä, haluaako keskusta jo nyt ulos hallituksesta. Kulmuni ampui puheet alas. Eilen ja tänään niin Vanhanen kuin Kulmuni ovat vakuuttaneet keskustan pysyvän hallituksessa.

Näin Marin kommentoi sopeutuspuheita

Pääministeri Marin kommentoi Vanhasen puheita Säätytalolla tänä aamuna. Hän korosti, että ”nyt ei ole aika sopeuttaa”, vaan nyt on aika selvitä koronakriisistä mahdollisimman pienin vaurioin. Marinin mukaan nyt on aika elvyttää ja vahvistaa talouden kasvua ja työllisyyttä.

Marinin mukaan keskustelu sopeutustoimista on edessä vasta myöhemmin. Marin huomautti, että rakenteelliset uudistukset eivät ole suhdannetoimia eikä niitä pidä sellaisina käsittää. Myös Marinin mukaan Suomi kuitenkin tarvitsee rakenteellisia uudistuksia, jotta pitkällä aikavälillä saadaan työllisyyttä parannettua.

LUE MYÖS:

Marin painotti, että sopeutustoimien aika on vasta siinä vaiheessa, kun ei eletä enää vallitsevassa taloustilanteessa. Hänen mukaansa on tärkeää tehdä toimet oikea-aikaisesti. Toistaiseksi hallitus ei ole keskustellut uudistusten yksityiskohdista ja Marin huomautti, että yksittäiset puolueet eivät niitä määritä.

Marin ei lähde tässä vaiheessa sulkemaan pois mitään toimia tai toisaalta mitään listaamaankaan.

Marin painotti, että hallituksella on yksi linja ja jos hallitusohjelmaa tarkastellaan, se tehdään yhdessä ja silloinkin hallituksella on vain yksi linja. Marinin mukaan hallitusohjelmassa on sovittu siitä, että julkista taloutta pyritään tasapainottamaan ja etsimään ratkaisuja, joilla työllisyyttä vahvistetaan.

”Eivät nämä tavoitteet ole työpöydältä poistuneet, vaikka elämmekin akuutissa kriisissä”, Marin sanoi Säätytalolla.

”Hallitus tekee ratkaisut yhdessä ja me olemme sitoutuneet hallitusohjelmaan.”

Marin korosti, että iso kuva ja isot tavoitteet on pidettävä mielessä ja oikea-aikaisia toimia tarvitaan myös talouden puolella.

”Nyt ei ole oikea aika leikata. Nyt tässä taloustilanteessa ja suhdannetilanteessa tarvitsemme elvyttäviä, kasvua tukevia toimia.”

”Totta kai pidemmällä aikavälillä meidän pitää pyrkiä talous tasapainottamaan, mutta siihen ei yksi hallituskausi valitettavasti riitä. Tämä isku meidän taloudellemme on ollut niin kova.”

Vanhanen edustaa keskustaa viisikossa

Keskusta valitsee puheenjohtajan syksyn puoluekokouksessa ja toistaiseksi vain Katri Kulmuni on ilmoittautunut kisaan. Moni kuitenkin odottaa, että muitakin nimiä ilmaantuisi syksyyn mennessä. Tällöin myös valtiovarainministeri saattaisi taas mennä vaihtoon.

Marin totesi lähtevänsä siitä, että tänään valittu valtiovarainministeri tehtävässään toimii, eikä hänellä ole mitään tietoa olettaa toisinkaan.

Marin kommentoi myös keskustan työnjaosta noussutta kohua. Lakiasiantuntijat ovat nähneet ongelmia mallissa, jossa Kulmuni edelleen osallistuisi niin sanotun hallitusviisikon kokouksiin, vaikka Kulmuni ei enää ole valtioneuvoston jäsen. Keskustan ministeriryhmä teki asiassa tänä aamuna linjauksia.

LUE LISÄÄ:

Marin toteaa Twitterissä, että Vanhanen edustaa jatkossa keskustaa viisikossa hallituksen asioissa.

”Saimme asiasta vahvistuksen hallituksen neuvottelujen alussa. Tämä selkeyttää tilannetta. Hän toimii myös pääministerin sijaisena”, Marin tviittaa.

”Hallituksen iltakouluissa on mahdollista käsitellä isoja strategisia kokonaisuuksia. Iltakouluihin osallistuvat ministereiden lisäksi myös puolueiden ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat.”