Kokoomuslaiset ihmettelevät pääministeri Sanna Marinin (sd) kokoomukselle osoittamia sanoja.

”Suomi on oikeusvaltio, minun hallitukseni tulee siitä pitämään kiinni. Tämän todettuani katson erityisesti kokoomukseen suuntaan ja kysyn: Eikö teitä hävetä”, pääministeri Marin haastoi oppositiopuoluetta eilen tiistaina eduskunnan välikysymyskeskustelussa.

Koko oppositio oli tehnyt hallitukselle välikysymyksen Syyrian al-Holin leirillä olevien suomalaisten tilanteesta ja siitä tiedottamisesta. Äänestys asiassa on luvassa eduskunnassa tänään keskiviikkona.

Sivistyspuolueeksi katsotun kokoomuksen lähteminen mukaan välikysymykseen on herättänyt ihmetystä. Uusi Suomi kertoi perjantaina, että yhdeksän kokoomuslaista puuttuu välikysymyksen allekirjoittajista. Uusi Suomi tavoitti heistä seitsemän. Vaikka selitys oli useimmiten ulkomaanmatka, myös sävyero paljastui puolueen sisältä. LUE LISÄÄ:

Useat kokoomuslaiset kansanedustajat kritisoivat nyt Marinin lausuntoa.

”Onko ulkoministeri toiminut lainvastaisesti, käyttänyt valtaansa väärin tai muuten menetellyt epäasianmukaisesti tavoitellessaan poliittisesti mieluisaa lopputulosta? Äärimmäisen vakava kysymys oikeusvaltiossa. Tästä välikysymyksessä oli kyse. Marinin kommentointi oli ala-arvoista”, Antti Häkkänen tviittaa.

Timo Heinonen ja Mia Laiho ovat sitä mieltä, että Marinin pitäisi pyytää anteeksi.

”Tähän on varmasti syytä vielä eduskunnassa palata. Ei pääministerin arvovallalle sovi tällaiset hyökkäykset parlamentarismia ja eduskunnan välikysymystä kohtaan. Toivottavasti huomenna pahoittelee ja pyytää sanojaan anteeksi”, Heinonen tviittaa.

”Pääministerin suhtautuminen ja syyttäminen ei ollut pääministerille tai ministerille sopivaa. Anteeksipyynnön paikka”, kirjoittaa Laiho.

LUE MYÖS:

”Tässä ovat siis välikysymyksen kysymykset. Sen sijaan, että pääministeri Marin olisi vastannut niihin, hän sanoi, että minun ja kokoomuksen pitäisi hävetä. Eivät nämä minusta häpeällisiä kysymyksiä ole”, Juhana Vartiainen tviittaa.

”Minusta tämä oli vähän yllättävä lopetus pääministerin oikeusvaltioperiaatetta korostaneelle, muutoin hyvälle ja selkeälle, puheenvuorolle. Opposition kysymykset voivat hallituksessa tuntua epäreiluilta, mutta ne ovat parlamentarismissa työkalu saada tietoa, arvioida luottamusta”, kommentoi Saara-Sofia Sirén.

Marinin lausunnolle on löytynyt hallituksesta myös ymmärrystä.

”Kokoomuksen linjan mukaan suomalaisia lapsia jätettäisiin vaarallisiin olosuhteisiin al-Holin leirille, mikäli äidit ei heistä suostuisi luopumaan. Pääministeri Marin kysyi aiheellisesti, että eikö kokoomusta hävetä”, vihreiden kansanedustaja Jenni Pitko katsoo.

Sdp:n kansanedustaja Mika Kari ei puolestaan halunnut kommentoida pääministerin retoriikkaa Ylen Ykkösaamussa.

Uuden Suomen perjantaisessa haastattelussa puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi kokoomuksen linjan olevan, ettei aikuisia pitäisi millään perusteella tuoda al-Holista Suomeen. Demokraatille Orpo vielä vahvistaa tämän tarkoittavan sitä, että lapset tulisi jättää leirille, jos lapsi ei voisi tulla Suomeen muuten kuin äitinsä kanssa.

LUE MYÖS: