Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah arvosteli puoluekokouspuheessaan lauantaina voimakkaasti Antti Rinteen (sd) hallitusta ja korosti, että hyvinvointivaltio tarvitsee kestävälle pohjalle rakennettua taloutta ja korkeaa työllisyysastetta.

”Ongelma on se, että hallituksen toimet ovat ristiriidassa tavoitteen kanssa. Veronkiristykset, erityisesti energian ja liikenteen osalta, kotitalousvähennyksen rajaaminen ja entisten työllistämismallien purku ilman tietoa uusista tulevat heikentämään työllisyyskehitystä. Valtion tuottavan omaisuuden myynti ja merkittävien pysyvien lisämenojen lisääminen tulevat pahentamaan alijäämää. Hallitus on sulkenut silmänsä ja korvansa myös yhä vahvistuvilta viesteiltä siitä, että kansainvälinen taloussuhdanne on kääntymässä laskuun.”

Samalla hän muistutti hallituspuolueita perutuista vaalilupauksista.

”Vaikka hallitus lisää merkittävästi julkisia menoja, on se kuitenkin jo ehtinyt perua useita keskeisiä vaalilupauksia. Eläkeläisille luvattu vappusatanen on muuttumassa muutamiksi kympeiksi, jotka toki nekin ovat tarpeellisia, mutta kaukana siitä mitä moni pieneläkeläinen vaaliuurnilla unelmoi. Vasemmistoliiton opiskelijoille lupaama opintotuen merkittävä 100 euron korotus muuttui 1,5 euron indeksikorotukseksi. Nopeat ratayhteydet Itä-Suomesta, Turusta ja Tampereelta Helsinkiin muuttuivat selvittelyksi ja suunnittelupapereiden pyörittelyksi. Sen sijaan rahaa on löytynyt valtiosihteereiden ja erityisavustajien määrän ja palkkojen lisäyksiin sekä puoluetukeen enemmän kuin yliopistoille.”

Oman puolueensa kd:n asemasta Essayah totesi, ettei parempi vaalitulos ja suurempi eduskuntaryhmä välttämättä olisi tarkoittanut hallitukseen menoa. Hän muistutti, että Rinteen hallitukselle on olemassa vaihtoehto.

”Kolme oppositiopuoluetta pystyisivät muodostamaan hallituspuolue Keskustan kanssa tukevan 113 edustajan enemmistöhallituksen. Vaihtoehto on olemassa, ja tämä varmaankin muistetaan myös hallituksen palavereissa ja hallituspuolueiden puoluetoimistoilla.”

Essayahin mukaan kristillisdemokraatit tulee profiloitumaan entistä enemmän tulevan vaalikauden aikana. Hallituksen toimet osuvat kurittavat erityisesti haja-asutusalueiden ihmisiä.

”Tässä tilanteessa asumisen, energia ja liikkumisen suunnitellut veronkiristykset osuvat kipeästi. Taipuuko keskusta tosiaan Rinteen hallituksessa tälle haja-asutusalueiden kurittamiselle”, hän kummasteli.

Essayah valittiin jatkamaan seuraavat kaksi vuotta kristillisdemokraattien puheenjohtajana. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita.

Lue myös: Syövästä kertonut Sari Essayah hakee jatkokautta: ”Olen tänään saanut hyviä uutisia”