Antti Rinteen (sd) hallitus haluaa kehittää edelleen kansalaisaloitejärjestelmää. Hallitusohjelman liitteistä selviää, että tuleva Rinteen hallitus haluaa estää päättyneellä eduskuntakaudella havaitut ongelmat kansalaisaloitteiden käsittelyssä sekä laskea allekirjoittamisen ikärajaa.

”Lasketaan kansalaisaloitteen allekirjoittamisen ikäraja 15 vuoteen nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistamiseksi”, hallitusohjelman liitteissä lukee.

LUE MYÖS: Eduskunnan ”häpeällinen” päätös: Tässä keskustan selitys kansalaisaloitteen vaientamiselle

Nykyisin allekirjoittamisen ikäraja on 18 vuotta.

Lisäksi hallitus haluaa puuttua järjestelmän epäkohtiin:

”Arvioidaan tarpeet kansalaisaloitejärjestelmän kehittämiseen esimerkiksi varmistamalla, että aloite ei raukea vaalikauden vaihtuessa ja että muotoseikat eivät estä aloitteen sisällön toteuttamista”, hallitusohjelman liitteissä sanotaan.

Nykyisin äänioikeutettu Suomen kansalainen eli 18 vuotta täyttänyt henkilö, jolla on Suomen kansalaisuus, voi sekä laittaa aloitteen vireille että liittyä aloitteen kannattajaksi.

Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn, jos siinä on vähintään 50 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloite kuitenkin raukeaa vaalikauden lopussa, jos sitä ei ole ehditty käsitellä eduskunnassa. Rinteen hallituksen yhtenä vaihtoehtona onkin, että raukeaminen estettäisiin.

Eduskunnassa huolestuttiin jo viime kaudella siitä, että kymmenien tai jopa satojen tuhansien kansalaisten allekirjoittamat aloitteet mitätöityvät, jos kansalaisaloitteet raukeavat hallituskauden päättyessä. Päättyneellä eduskuntakaudella kansalaisaloitelakia muutettiin jo siten, että pidennettiin vuoteen määräaikaa, jossa kansalaisaloitteen vastuuhenkilöiden on toimitettava allekirjoitukset Väestörekisterikeskuksen tarkastettavaksi. Muutoksella oli tarkoitus osaltaan estää kansalaisaloitteiden raukeamisia. Aiemmin allekirjoitusten eli kannatusilmoitusten toimittamiseen oli aikaa puoli vuotta.

Rinteen hallituksen ohjelmassa mainitut ”muotoseikat” taas viittaavat kohuun, joka syntyi helmikuussa maksutonta toista astetta koskevasta kansalaisaloitteesta. LUE LISÄÄ: ”Nuorten ääntä ei haluttu kuunnella” – Eduskunta kaatoi 53 098 allekirjoituksen kansalaisaloitteen

Eduskunnan sivistysvaliokunta esitti kyseistä kansalaisaloitetta hylättäväksi. Tätä perusteltiin teknisillä syillä: aloitteessa vaadittiin, että eduskunta laatii perusteellisen selvityksen ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin ja lakiuudistuksiin lukio- ja ammatillisten opintojen maksullisuuden poistamiseksi, mutta eduskunta ei ole asiasta vastaava taho.

Sivistysvaliokunnassa istunut vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kritisoi asiaa voimakkaasti. LUE LISÄÄ: ”Tuntuu käsittämättömältä”: 53098 suomalaista halusi lukiot ja ammattikoulut ilmaiseksi – Nyt kansalaisaloitetta esitetään hylättäväksi

”Tuntuu käsittämättömältä, että muotoseikkoihin vedoten päädytään näin tärkeässä asiassa kansalaisaloitteen hylkäämiseen”, Andersson sanoi. Sdp:n, vihreiden ja rkp:n valiokuntajäsenet olivat Anderssonin kanssa samoilla linjoilla.

Nyt nämä kaikki neljä puoluetta ovat olleet mukana kirjoittamassa Rinteen hallituksen ohjelmaa, joka siis haluaisi puuttua siihen, että muotoseikkojen vuoksi kansalaisaloite hylätään. Samaisessa hallitusohjelmassa linjataan myös toisen asteen maksuttomuudesta, mihin kansalaisaloitekin tähtäsi. Andersson kertoi tänään olevansa kiinnostunut opetusministerin salkusta: Uutta tietoa Rinteen hallituksen ministerisalkuista – Yllätysnimi paljastui

Andersson myös esitti talvella kansalaisaloitteille esitarkastuspalvelua, jossa lainsäädäntöä koskevat virheet ja muotovirheet tulisivat korjatuiksi. LUE LISÄÄ: Li Andersson: Kymmenien tuhansien ihmisten allekirjoitukset menevät hukkaan – ”Kansalaisaloitteiden asema on turvattava”

LUE MYÖS: 140 000 allekirjoitusta: Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen aktiivimallista