Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myöntää olevansa huolestunut yhä kovenevasta keskusteluilmapiiristä Suomessa.

”Tämä kehitys alkoi silmiin pistävästi viime vaalikaudella ja nyt mennään samaan suuntaan lujaa. Muutkin kuin eduskunnassa käyttävät aika kovaa kieltä toisiaan vastaan. Siinä on se ongelma, kun oikein kierroksille päästään, että se alkaa kehittyä vastapuolen vihaamiseksi ja se on vaarallista. Tässä suhteessa meidän on syytä olla huolissamme”, Niinistö totesi Tasavallan presidentin kyselytunnilla Radio Yle 1:ssä lauantaina.

”Toivoisin, että se porukka, mitä minä kutsun tolkun ja maltin ihmisiksi nostaisi tolkun ja maltin kapinan. Ongelma on se, että juuri maltin ja tolkun ihmisten linja on se, että pysytään hiljaa. Mitäs jos me rupeamme kannustamaan sellaisia keskustelijoita, jotka ovat rakentavia, vaikka emme olisi samaa mieltä.”, hän jatkoi.

Lue myös:

Sitran tuleva yliasiamies Jyrki Katainen nosti saman teeman esiin aikaisemmin lauantaina. Hän nosti yhdeksi Sitran tulevaisuuden haasteeksi kansanvaltaisen järjestelmän puolustamisen ja sanoi olevan huolissaan suomalaisista lapsista ja nuorista.

”Olen miettinyt, että jos vaikka keski-ikäinen mieshenkilö uhkaa Twitterissä naiskansanedustajaa väkivallalla, niin mahtaako tämä perheenisä näyttää ylpeänä viestinsä perheen aamupalapöydässä kymmenvuotiaalle tyttärelleen. Mikä meihin aikuisiin on mennyt? Kymmenisen vuotta sitten oli vielä kohtuullisen selvää, mikä oli fiksua ja mikä ei”, hän pohti ”Aamiainen Jari Korkin kanssa” -videohaastattelussa.

Lue lisää:

Sauli Niinistö kommentoi lauantaina lyhyesti myös parhaillaan kuumana käyvää keskustelua al-Holin leirillä olevista suomalaisista naisista ja lapsista.

”Jos olen oikein ymmärtänyt, hallituksella on huomenna tarkoitus linjata. Minä valitettavasti en kovin mielelläni lähde luomaan painetta, että minä linjaan tässä. Monia seikkoja on otettava huomioon: inhimilliset seikat, toisaalta minusta on syytä aika tarkkaan paneutua turvallisuustekijöihin, ei pelkästään siellä vaan myös täällä. Lisäksi pitää huomioida, että muissa Pohjoismaissa ja aika pitkälti Euroopassa linjana on, että haetaan orpolapsia ja sairaita lapsia”, hän sanoi.

Niinistön mukaan yksi ongelma on se, että liikkeellä on hyvin erisuuntaisia tietoja.

”Joudun kyllä tunnustamaan, etten minäkään ole oikein selkoa saanut, mitä tässä on jo tapahtunut, mitä on mietitty. Senkin vuoksi on tärkeää, että hallitus kokoaa ajattelua. Pitää olla selkeä käsitys, missä olemme. Nyt kukin pyrkii puhumaan sen tiedon varassa, joka häntä eniten miellyttää.”

Lue seuraavaksi: