SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kehottaa kokoomuspoliitikkoja muistamaan puolueensa omat miljardilupaukset.

Rönnholm ottaa tiedotteessaan kantaa kokoomuslaisten lausuntoihin sdp:stä ja toivoo, että kokoomus tulee ”pelottelulinjalta tulevaisuuslinjalle”.

”Ikävä sanoa, mutta kovin köyhiltä tuntuvat sellaiset vaalieväät, joihin on pakattuna lähinnä muilla pelottelua oman linjan kirkastamisen sijaan”, Rönnholm sanoo tiedotteessa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Kopra arvosteli tiistaina lupauksia , joita sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne antoi äänestäjille vierailullaan Lappeenrannassa. Kopra laski blogissaan, että Rinne antoi vierailulla lähes 1,5 miljardin euron vaalilupaukset äänestäjille, ja varoitti tämän aiheuttavan veronkiristyksiä ensi vaalikaudella.

”Sanotaan se jälleen kerran: SDP haluaa keventää erityisesti pienipalkkaisten työntekijöiden verotusta uudella työtulotuella, joka kohdistuisi alle 15 000 euroa vuodessa ansaitseville. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että pienituloisen palkansaajan käteen jäävä ansio on bruttopalkkaa suurempi”, Rönnholm vastaa tiedotteessaan.

”SDP ei aja ansiotuloverotuksen kiristämistä. Nykyisen hyvätuloisten solidaarisuusveron SDP pitäisi ennallaan.”

Rönnholm toteaa, että ”veropelotteluun lähtevien kokoomuspoliitikkojen on hyvä muistaa, että kokoomus on itse luvannut miljardin veronalennukset sen tarkemmin yksilöimättä, miten ne uskottavasti rahoitetaan”. Rönnholm kuvaa kokoomuksen lupaamaa miljardin euron alennusta työn verotukseen vastuuttomaksi ja vaatii veroalen sijaan panostuksia tulevaisuuteen.

LUE LISÄÄ: Kokoomus: Miljardin veroale Suomeen – rahoittaisi lupaustaan alkoholitempulla

”SDP kertoo avoimesti, miten tulevaisuusinvestoinnit rahoitetaan. Me emme tähtää verotuksen lisäämiseen, vaan painopisteen siirtämiseen työn verotuksesta pääomien ja mm. listaamattomien yritysten osinkojen verotukseen. Samanlaista avoimuutta toivoisin kokoomukselta tällaisten olkiukkojen rakentelun sijaan”, Rönnholm sanoo.

”Suomessa tarvitaan uskallusta katsoa tulevaisuuteen pelottelun ja kyräilyn sijaan. Niin luodaan edellytyksiä kasvulle, investoinneille ja sitä kautta uudelle työlle.”

LUE MYÖS: Kokoomuslainen laski Antti Rinteen ”miljardilingon” laskun – ”Vakavin uhka suomalaiselle palkansaajalle”