Suomen talouden kasvusta pitää huolehtia, sanoo alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen Markkinaraadissa.
Suomen julkisyhteisöjen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on kasvanut reippaasti vuosituhannen vaihteesta. Itse velan suuruus ei huoleta tämän viikon Markkinaraati-ohjelman keskustelijoita, vaan pikemminkin tulevat näkymät.
”Kestävyysvaje on ihan todellinen. Odotettavissa olevat tulot eivät kata menojamme, jolloin siihen on vähän pakko puuttua”, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo Markkinaraati-ohjelmassa.
Hänen mukaansa nykyisessä suhdannetilanteessa ja työllisyyden ollessa korkealla on hyvä hetki pyrkiä supistamaan kestävyysvajetta ja parantaa julkisen talouden tasapainoa.
Myös alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen työ- ja elinkeinoministeriöstä katsoo, että velkatilanne ei ole nyt akuutti, mutta nyt pitää turvata Suomen talouden kasvu. Nyt pitäisi hänen mukaansa tehdä tki-panostuksia ja satsata koulutukseen.
”Jos näitä ei tehdä, se on ainakin varma tuhon tie. Suomesta ei sitten sitä kasvua myöhemminkään tule”, Pylkkänen sanoo.
Aktian pääekonomistin Lasse Corin toivookin Suomelle suunnitelmaa toimenpiteistä, joista voidaan sitten keskustella, jos talouskasvu ei olekaan odotetunlainen eikä siten hoida ongelmia pois päiväjärjestyksestä poliitikkojen toiveiden mukaisesti.
Myös Pylkkänen kannattaa pidemmän aikavälin suunnitelmaa. Yhden hallituskauden suunnitelma ei Pylkkäsen mukaan riitä, vaan tarvitaan parlamentaarinen, yli hallituskauden yltävä suunnitelma. Lisäksi hän peräänkuuluttaa hallitukselta sitä, että voimakkaasti työllisyyttä edistävää politiikkaa jatketaan.
Brotherus luettelee joukon terveisiä uudelle hallitukselle: rakenteita pitää uudistaa, työllisyyttä parantaa, kasvun eteen on tehtävä toimia, osaavaa väestöä pitää houkutella ulkomailta ja saada omaakin väestöä osallistumaan nykyistä enemmän työmarkkinoille.
"Talouden kannalta keskeistä on myös se, että yrittämisen riskinoton edellytykset ovat kunnossa. Eli pidetään huolta pk-sektorista”, pk-yritysten etuja ajavan Suomen Yrittäjien pääekonomistina tällä viikolla aloittanut Brotherus päättää.