Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen arvostelee tasavallan presidentin puolison Jenni Haukion esiintymistä Iranin-vierailulla huivi päässä.

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Haukio ovat parhaillaan virallisella vierailulla Iranin islamilaisessa tasavallassa. He ovat tavanneet muun muassa presidentti Hassan Rouhanin, ja Jenni Haukio on kuvattu Teheranin-kohteissa paikalliseen tapaan huivitettuna.

Tynkkynen ihmettelee Puheenvuoron blogissaan , mihin on valtiovierailulla unohtunut naisten oikeuksien puolustaminen. Hänen mielestään presidentti puolisoineen jättää käyttämättä mahdollisuuden parantaa naisten elämää ja ”legitimoi niitä vaatimuksia, mitä naisiin kohdistetaan Iranissa”.

Tynkkynen nostaa esiin iranilaisen journalistin Masih Alinejadin, joka on palkittu ihmisoikeustyöstä perustamansa huivipakkoa vastustavan kampanjan vuoksi.

– Samaan aikaan kun iranilaisnaiset taistelevat oikeuksiensa puolesta, länsimaista tulee korkeita edustajia, kuten sinä, Jenni Haukio, jotka annatte viestin siitä, että huivin käyttäminen ei ole mikään ongelma. Se sotii iranilaisten tasa-arvotaistelijoiden työtä vastaan, Tynkkynen kirjoittaa.

Iranissa naisten huivin käyttöä vahtii siveyspoliisi. Huivipakko on voimassa julkisilla paikoilla.

Tynkkynen huomauttaa, että Haukiolla olisi ollut vaikuttamisen paikka myös vuonna 2012, kun Iranin suurlähettiläs ei suostunut kättelemään tätä sukupuolen vuoksi. Sen sijaan suurlähettiläs hymyili ja nyökkäili.

– Sinä olet Suomen 1. nainen. Sinun ei olisi tarvinnut olla hiljaa, mutta teit niin. Alistuit, Tynkkynen syyttää.

– Ruotsissa naispuolinen opetusministeri arvosteli kovin sanoin ympäristöpuolueen hallitukseen hakenutta muslimijärjestön perustajaa Yasri Khania, joka ei suostunut kättelemään naistoimittajaa. Kyseinen muslimi joutui jättämään politiikan. Maa jatkoi tästä heränneestä keskustelusta vahvistuneena eteenpäin yhteisellä viestillä: näin ei kohdella naisia.

Tynkkysen mukaan ”monet poliitikot puhuvat Suomessa siitä, kuinka itsensä peittäminen on musliminaisten vapaa valinta”. Tämä on virheellinen käsitys, hän linjaa.

– Todellisuudessa huivin tai jopa kokopeittävän burkan käyttämiseen liittyy uskonnollinen paine ja monissa maissa käyttämättä jättäminen rikkoo lakia.