Pääministeri Sanna Marin (sd) yllättyi suuren valiokunnan kannasta olla luovuttamatta tietoja asiantuntijoille EU:n elpymisrahastosta.

Suomen kannasta rahastoon kerrottiin tiedotteella julkisuuteen viime torstaina yleislinjausten osalta. Valtioneuvosto edellytti eduskunnalta sisällöllisesti ja ajallisesti laajaa vaiteliaisuutta elpymisrahastoselvityksestä.

Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ihmetteli tilannetta Helsingin Sanomille keskiviikkona. Ojanen arvioi lehdelle, että valtioneuvosto voi ainoastaan pyytää mutta ei velvoittaa vaiteliaisuutta.

”Nyt vaaditun vaiteliaisuuden laajuus on sekä asiallisesti että ajallisesti kestämätön. On myös ennenkuulumatonta, että valtioneuvoston selvitystä ei toimitettu suuren valiokunnan ja talousvaliokunnan viime viikolla kuulemille asiantuntijoille”, Ojanen sanoi Helsingin Sanomille keskiviikkona.

Suomen kanta elpymisrahastoon meni hallitukselta suoraan suureen valiokuntaan, joka totesi, ettei asiaa koskevaa selvitystä jaeta valiokuntien kuulemille asiantuntijoille. Valtioneuvosto ei ollu tällaista edellyttänyt. Ojanen piti valiokunnan päätöstä ”pahana virhearviona” Helsingin Sanomien haastattelussa.

Näin kommentoi Sanna Marin

Perustuslakivaliokunta arvioi asiaa osaltaan ja katsoi, että ”valtioneuvoston vaiteliaisuuspyyntö on erityisesti asian merkitys huomioiden laajuudeltaan ja kestoltaan perustuslain kannalta ongelmallinen”. Valiokunnan mukaan vaiteliaisuuspyynnössä on yksilöitävä, mitkä asiakirjan sisältämät tiedot edellyttävät vaiteliaisuuden noudattamista ja rajattava vaiteliaisuuspyyntö koskemaan ainoastaan näitä tietoja.

Suuri valiokunta puolestaan arvioi perustuslakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa, että on ollut tilanteita, joissa riittävästi täsmentämätön vaiteliaisuuspyyntö ja -määräys on tarpeettomasti vaikeuttanut julkista keskustelua tärkeästä asiasta.

Pääministeri Marin kommentoi asiaa Säätytalolla tänään aamupäivällä toimittajille. Marin vetosi siihen, että hallitus kertoi Suomen päälinjauksista tiedotteessa ja eduskunnalle on annettu kaikki tieto, kuten kuuluukin.

”Kyseessä on myös neuvottelu niin monivuotisesta rahoituskehyksestä kuin elpymisrahastosta. Tietenkin meillä on yksityiskohtia, joita emme voi paljastaa neuvottelutaktisista syistä. Tämä on aivan tavanomaista, kun keskustellaan monivuotisesta rahoituskehyksestä”, Marin vastasi Iltalehden esittämään kysymykseen Säätytalolla aamupäivällä.

”Olin kyllä yllättynyt siitä suuren valiokunnan kannasta, että asiantuntijoille ei ollut luovutettu näitä materiaaleja. Ilman muuta näin olisi pitänyt toimia. Ymmärtääkseni siinä on ollut myös kyse näistä etäyhteyksistä”, Marin jatkoi.

Pääministerin mukaan eduskunnan ohjeistus on saattanut olla epäselvä sen osalta, miten etäyhteyden päässä olevia asiantuntijoita kuullaan ja millaista tietoa heille voidaan luovuttaa.

"Käsittääkseni asia on jo kunnossa.”

Marinin mukaan asiantuntijoiden pitää ehdottomasti päästä tutustumaan materiaaliin, josta he antavat lausuntonsa.

”Ei tämä ole mitenkään poikkeuksellista, että monivuotisen rahoituskehyksen neuvotteluista tai tämänkaltaisista asioista neuvoteltaessa yksityiskohtia ei voida neuvottelutaktisista syistä kertoa”, Marin sanoi Säätytalolla.

Eurooppaministeri: ”Normaalia”

Myös eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd) kommentoi asiaa Twitterissä. Hän huomauttaa, että edellisen kerran rahoituskehysneuvotteluihin liittynyt asiakirja oli eduskunnassa helmikuussa, vaiteliaisuuspyynnön kera, eikä silloinkaan asiassa nähty ongelmaa.

”On normaalia, että valtioneuvosto pyytää eduskunnalta vaiteliaisuutta asioissa, jotka voivat vaarantaa Suomen neuvottelutavoitteet”, Tuppurainen tviittasi.

”Esimerkiksi edellinen hallitus, jossa Kokoomus oli mukana, on salannut asiakirjan EJ24 2018 vp, joka on siis marraskuussa 2018 jo asetettu vaiteliaisuuden piiriin ja on siellä yhä. Ja nimenomaan koko asiakirjan osalta. Tätä ei ole kukaan kiistänyt.”

Tuppurainen vastaa perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajalle, oppositiopuolue kokoomuksen Antti Häkkäselle, joka on arvostellut hallitusta siitä, ettei selvitystä saatu edes asiantuntijakäyttöön viime perjantaina.

”Häkkänen mm. on viitannut siihen, ettei asiantuntijat saaneet e-kirjettä käyttöönsä perjantaina. Tämä oli eduskunnan oma päätös, joka liittyi puhemiesneuvoston ohjeeseen olla käsittelemättä salaisia asioita Teams-yhteyden kautta. Tässä ei valtioneuvostolla ollut roolia”, Tuppurainen tviittaa.

Tuppuraisen mukaan valtioneuvosto korostaa, että asiassa on syytä käydä laajaa kansalaiskeskustelua ja nyt esitetty E-kirje on vain yksi osa prosessia.

”Lakiesityksistä annetaan vielä useita tarkempia E- ja U-kirjeitä sekä hallituksen esityksiä, noudattaen julkisuuslain ja perustuslain kirjauksia sekä muita asiaan liittyviä säädöksiä.

Myös kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén pitää asiaa vakavana.

”Saamme jatkuvasti uusia esimerkkejä siitä, miten valtioneuvosto on pimittänyt tietoa. Perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri ovat toistuvasti joutuneet puuttumaan asiaan. Ei mikään pieni asia demokratian kannalta”, hän tviittaa.