Pääministeri Juha Sipilän mukaan Lapissa tällä viikolla tapahtunut GPS-häirintä korostaa tarvetta hybridivaikuttamiseen varautumiselle.

”Ei tässä ihan pienestä asiasta ole kysymys, koska siviililentoturvallisuutta on vaarannettu”, Sipilä sanoi pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa sunnuntaina.

Yle kertoi perjantaina, että lennonvarmistuksesta vastaava valtionyhtiö ANS Finland antoi tällä viikolla ensimmäistä kertaa ilmaliikenteelle varoituksen GPS-suunnistuksen laajasta häiriöstä Lapissa. Häiriön uskotaan liittyvän Pohjois-Norjassa pidettyyn Naton suursotaharjoitukseen, ja ainakin Norjassa häirinnästä syytetään Venäjää. Maiden välille on syntynyt jännitettä Trident Juncture -harjoituksen vuoksi.

Sipilä pitää mahdollisena, että häiritsevä osapuoli oli Venäjä. Hän kuitenkin korosti, että asian tutkimukset ovat vielä kesken.

”Sanotaanko näin, että se on teknisesti kohtuullisen helppoa häiritä avoimessa tilassa kulkevaa radiosignaalia. Kyllä se mahdollista on, että Venäjä on ollut tässä häiritsevä osapuoli, sellaista kyvykkyyttä tiedetään Venäjällä olevan”, hän kommentoi.

”Varmasti viesti on kaikille osapuolille sotaharjoituksen yhteydessä, että tällaisia kyvykkyyksiä on”, Sipilä jatkoi.

Pääministerin mukaan samanlaista häirintää on tapahtunut aikaisemminkin muutaman kerran ja se on ajoittunut sotaharjoitusten yhteyteen. Sipilä totesi myös, että kaikki osapuolet myös harjoittelevat, miten häirintää tehdään ja miten siinä tilassa voi toimia.

Valtiotieteilijä, historian tutkija Jukka Tarkka on kertonut pitävänsä GPS-häirintää rutiinina kriisitilanteissa.

”Jos sitä ei ole huomioitu harjoituksen suunnittelussa, häirinnän järjestänyt taho teki palveluksen Natolle. Puolustajan pitää pystyä toimimaan myös kohdatessaan odottamattomia asioita. On erittäin todennäköistä, että häirintään oli varauduttu. Kummallista on vain se, jos sen vaikutuksesta siviili-ilmailuun ei varoitettu etukäteen”, hän kirjoitti.

Lue tarkemmin: Jukka Tarkka Suomessa annetusta harvinaisesta varoituksesta: ”Todellisen aseellisen kriisin päällä ollessa niin tapahtuu vuorenvarmasti”

Sipilä kommentoi haastattelutunnilla myös Suomen osallistumista Naton sotaharjoituksiin, kuten Trident Juncture 18 – harjoitukseen. Sipilän mukaan olennaista on se, että Suomi ei osallistu artikla viittä koskevien tilanteiden harjoituksiin.

”Suomen linja on selvä: meillä ei sitä artikla viiden velvoitetta ole olemassa. Sen sijaan meillä on tämä EU:n niin sanotun solidaarisuusartiklan velvoitus, jota on kerran käytetty Ranskan terrori-iskun yhteydessä. Suomi on Ranskan ohella yksi maa, joka haluaa keskustella siitä, mitä tämä artikla tarkoittaa. Minusta on äärettömän tärkeä keskustella, mitä kriisitilanteessa tuon artiklan puitteissa voitaisiin tehdä. Kyllä sitä voitaisiin ehkä harjoitellakin.”