Ruotsin hallitus olisi nähnyt mielellään toisenlaisen ratkaisun Suomelta, viestittää rajavalvonnasta vastaava sisäministeri Mikael Damberg.

Suomen hallitus päätti torstaina purkaa matkustusrajoituksia Norjaan, Tanskaan, Islantiin ja Baltian maihin. Sen sijaan rajoituksia Ruotsiin ei pureta samalla tavalla. Suomessa kiinteistöjä omistavat ruotsalaiset saavat kuitenkin matkustaa yhä Suomeen. Myös matkustus perhesyistä esimerkiksi puolison tapaamiseksi on sallittua.

LUE MYÖS:

Aiemmin Tanska ja Norja sopivat keskinäisestä rajojen avaamisesta. Maat käsittelevät rajojen avaamista Suomeen ensi viikolla. Nyt näyttääkin siltä, että kaikki Ruotsin rajanaapurit ovat avaamassa rajojaan toisilleen, mutta ei Ruotsille. Syynä on Ruotsin koronatilanne.

”[Raja-] tilanteen takia on tietty tuohtuneisuutta, eikä vähiten raja-alueella. Ruotsi ei ole sulkenut rajojaan Pohjolassa. Pitää muistaa, että sillä on vaikutusta turismiin ja talouteen, kun muut pohjoismaalaiset saavat vierailla Ruotsissa. Mutta kaikkien Ruotsissa, myös matkailijoiden, tulee noudattaa koronaa koskevia ohjeita”, Damberg viestittää.

”Me pidämme yhä tiiviisti yhteyttä pohjoismaisten kollegoidemme kanssa siitä, miten rajoituksia voisi purkaa askel askeleelta. Olisimme mielellämme nähneet Suomelta nyt toisenlaisen ratkaisun myös Ruotsin osalta.”

Hallituksen tiedotustilaisuudessa Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kertoi keskustelleensa tiiviisti myös ruotsalaiskollega Ann Linden kanssa. Linde on aiemmin vedonnut vahvasti pohjoismaisen yhteistyön puolesta.

”Minusta nyt pitäisi olla todella varovaisia niin, että tässä ei vahingoiteta pohjoismaista yhteistyötä. Meillä on erittäin läheiset suhteet. Me tulemme ikuisesti olemaan naapureita ja siksi on tärkeää tehdä oikeasuhtaisia päätöksiä; että tehdään ei-syrjiviä päätöksiä samalla kun tietysti katsotaan tautitilannetta ennen kuin päätöksiä tehdään”, Linde sanoi Hufvudstadsbladetille kaksi päivä ennen kuin Norja ja Tanska sopivat rajojensa avaamisesta toisilleen.

Torstaina Linde ei kommentoinut Suomen ratkaisua, vaan hänen esikunnastaan viestittiin, että rajakysymyksiä kommentoi Damberg. Sisäministeri Damberg painottaa hänkin pohjoismaisen yhteistyön hyviä perinteitä.

”Meillä on hyvää yhteistyötä Suomen kanssa ja Pohjoismaissa meillä on pitkä yhteistyön perinne ja traditio. Olemme tehneet kovasti töitä yhteisen pohjoismaisen ratkaisun löytämiseksi raja- ja matkustuskysymyksissä. Haluamme nähdä avoimen alueen ja jatkamme työtämme sen eteen.”

Samalla Damberg painottaa, että Pohjoismaat muodostavat yhdessä maailman 11. suurimman talouden.

”Panin merkille, että EU-komissio on tänään kehottanut kaikkia EU-jäsenmaita lopettamaan koronasta johtuvat rajatarkastukset sisärajoillaan jo 15. kesäkuuta alkaen.”