Sitran uudeksi yliasiamieheksi on valittu komissaari ja ex-pääministeri Jyrki Katainen.

Sitran hallintoneuvosto päätti kokouksessaan yksimielisesti yliasiamiehen kuukausipalkaksi 18 553 euroa sekä sen, että yliasiamiehen tulospalkkiojärjestelmästä ja lisäeläkejärjestelystä luovutaan.

Uusi Suomi kertoi aiemmin, että Sitran yliasiamiehen palkka laskee. Hallintoneuvoston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) kertoi, että palkkaa kohtuullisestaan. Pöydällä on ollut esitys 19 000 euron kuukausipalkasta, mutta nyt päädyttiin sitäkin alempaan palkkaan, mihin hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Jani Mäkelä oli US:n haastattelussa valmis.

Yliasiamiehelle on maksettu Sitran vuosikertomuksen mukaan viime vuonna palkkaa 271 000 euroa, mistä tulee 12 kuukaudella jaettuna 22 583 euroa kuukaudessa. Pääministeri Antti Rinteen (sd) kuukausipalkka on 13 390 euroa. Suomen entinen pääministeri Katainen puolestaan on tienannut EU-komission varapuheenjohtajana ainakin 27 000 euroa kuukaudessa.

Sitran hallintoneuvosto päätti uudesta yliasiamiehestä äänestyksellä, jonka tulos oli todella tiukka 5-4. Kansanedustajista koostuva Sitran hallintoneuvosto haastatteli kärkiehdokkaat Jyrki Kataisen ja Markku Wileniuksen aiemmin samana päivänä.

LUE, MITEN POLIITIKOT ÄÄNESTIVÄT:

Katainen jatkaa tehtävässään Euroopan komission varapuheenjohtajana nykyisen komission kauden loppuun saakka, Sitra kertoo.

”Teen viipymättä komission jäsenten toimintasääntöjen mukaisen ilmoituksen valinnastani Sitran yliasiamiehen tehtävään, minkä jälkeen komissio tekee päätöksen koskien tehtävän vastaanottamista Sitrassa. Valitettavasti en voi kommentoida asiaa julkisuudessa ennen kuin komission prosessi on valmis,” Katainen sanoo Sitran tiedotteessa.

Sitran nykyisen yliasiamiehen Mikko Kososen toinen kausi päättyy vuoden 2019 lopussa. Uuden yliasiamiehen kausi alkaa 1.1.2020.

Jyrki Katainen (s. 1971) on toiminut vuodesta 2014 Euroopan komission varapuheenjohtajana vastuullaan EU:n työllisyys, kasvu, investoinnit ja kilpailukyky. Katainen on työskennellyt aiemmin Suomen pääministerinä (2011-2014), valtiovarainministerinä (2007-2011) sekä kansanedustajana (1999-2014) ja tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana (2003-2007).