Pääministeripuolue keskustaa hiertää suurimman oppositiopuolueen sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen lausunto metsähakkuista. Nyt Rinteelle vastaa europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk) blogissaan.

Rinne sanoi hiljattain Helsingin Sanomissa, että hakkuita tulisi vähentää. Myös luonnonsuojeluliitto ja oppositiopuolue vihreät ovat aiemmin tuoneet esiin sen, että metsien hiilinielut pienenevät hakkuiden takia.

Rinne kommentoi Helsingin Sanomissa näin:

”Asian­tuntijoiden arvio on, että me hakkaamme liian paljon suhteessa hiilinieluun. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että puun käyttöä kertakäyttötuotteisiin ja polttoaineisiin pitää uudelleen harkita. Lisäksi tarvitaan paljon toimia päästöjen vähentämiseksi.”

Katainen vastaa Rinteelle:

”Rinteen väite on reilusti ylimitoitettu”.

”On ymmärrettävä, että puutuotteet tehdään joka tapauksessa jossain. Kysynkin, minne Antti Rinne haluaa siirtää Suomen biotaloussektorin tuotannon ja työpaikat? Missä on laadukkaampaa tuotantoa tai kestävämpää metsätaloutta kuin meillä Suomessa?”, Katainen sivaltaa.

Myös varakansanedustaja Mikko Kärnä on kärttänyt Twitterissä viime päivinä sdp:ltä vastausta siihen, mitkä laitokset puolue olisi valmis lakkauttamaan. (Juttu jatkuu tviitin jälkeen.)

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja ja Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen kommentoi ilmastopaneeli IPCC:n raportin julkaisupäivänä, että Suomella on edessä vaikeita päätöksiä.

”Suomessa on voimakas sellun kysyntä ja paljon on suunnitteilla uusia sellutehtaita. Paljon suunnitellaan myös puusta biopolttoainetta valmistavia tehtaita, joita ei pitäisi rakentaa ollenkaan. Puusta valmistetun biopolttoaineen päästöt ovat nelinkertaiset fossiiliseen verrattuna”, Ollikainen sanoi.

Elsi Katainen toteaa olevansa Antti Rinteen kanssa samaa mieltä siitä, että puun käyttöä tulee kohdentaa entistä enemmän tuotteisiin, jotka jäävät kiertoon.

”Puunjalostuksesta saamme suoria ilmastohyötyjä kestävien tuotteiden muodossa, jotka ovat pitkäikäisiä ja biohajoavia. Tästä saamme myös verotuloja, jolla voidaan kattaa vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymisen kustannuksia. Tästä huolimatta puusta jää jotain jäljelle. Materiaalikäyttöön kelpaamaton osa kannattaa käyttää uusiutuvaksi energiaksi, sillä tämä on fossiilista energiaa kestävämpi vaihtoehto”, Katainen kirjoittaa. k