Helsingin kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara (vihr.) vastustaa pormestari Jan Vapaavuoren (kok.) ehdotusta laskea Helsingin kunnallisveroa 18,5 prosentista 18 prosenttiin. Soininvaara kertoo blogissaan, että lasku merkitsisi 70 miljoonan euron verotulojen menotusta.

Soininvaaran mukaan ajoitus on huono nousukauden kynnyksellä ja verovaroille olisi selvää käyttöä.

–Minulla on unelma hienosta kaupungista. Hienoon kaupunkiin eivät kuulu kuoppaiset kadut, surkea joukkoliikenne eikä homeiset koulut. Vaikka veronalennus tekisi mahdolliseksi mennä kerran kuussa useammin kaljalle, unelmani on arvokkaampi, Soininvaara toteaa.

Kolmas Soininvaaran peruste vastustaa veronkorotusta liittyy valtion ja kuntien suhteisiin.

–Jos kaupunki hoitaa taloutensa hyvin ja osoittaa, että sillä on rahaa enemmän kuin tarvitsee, valtio ottaa rahan kylmän rauhallisesti itselleen siirtääkseen jonnekin, jossa ei ole oltu yhtä sinisilmäisiä, kirjoittaa Soininvaara.

–Tällainen mielivaltaisuuden tila on toki aivan hirveä asia, mutta niin kauan kuin tällaiset pelisäännöt nähdään tarkoituksenmukaisiksi, yhdenkään kunnan ei kannata hoitaa asioitaan hyvin – tai jos on näin erehtynyt tekemään, ei ainakaan kannata alleviivata asiaa alentamalla kuntaveroa.

Soininvaara katsoo myös, että Vapaavuoren peruste veronlaskulle – korkeiden asumismenojen kompensointi – ei toimi. Hän vihjaa, että helsinkiläisten käytettävissä olevien tulojen kasvu siirtyisi asumismenojen nousuun.

Kauppalehti kirjoittaa torstaina pääkirjoituksessaan Helsingin olevan ”ökyrikas” ja huomauttaa, että Helsingin kaupunkikonsernille on viimeisen viiden vuoden aikana kertynyt voittoa 1,6 miljardia euroa ja konsernin kassassa on yli miljardia euroa. Ensi vuoden talousarvioesityksessä kunnallisveron tuotoksi arvioidaan 2,53 miljardia euroa.