Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymävaltuusto tiedotti maanantaina, että se on päättänyt asettaa tilapäisen valiokunnan selvittämään Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän johtajan Maire Ahopellon ja nykyisen yhtymähallituksen luottamusta.

Asetetun valiokunnan pitää saada työnsä valmiiksi yhtymävaltuuston 18. joulukuuta kokoukseen mennessä.

Taustalla on koko syksyn vellonut kädenvääntö, joka kumpuaa Kainuun soten kuntien tai kuntien edustajien tyytymättömyydestä esimerkiksi tiedon kulkuun sote-kuntayhtymän ja kuntien välillä.

Kuntien luottamuspula kohdistuu erityisen voimakkaasti johtaja Ahopeltoon. Lokakuun alkupuolella Kainuussa nähtiin sellainenkin episodi, että Ahopellolle tarjottiin 150 000 euroa, jos hän suostuisi irtisanoutumaan. Ahopelto halusi jatkaa tehtävässään.

Ahopelto sanoi Kainuun Sanomissa olevansa yllättynyt kohtaamastaan arvostelusta. Hän kaipasi sille todistettuja perusteluja, kirjallisessa muodossa.

Ahopelto arvelee kritiikin liittyvän henkilökohtaisiin mielipiteisiin ja intresseihin, jotka eivät ole käyttökelpoinen juridinen peruste luottamuspulaan.

Kainuun sote-kuntayhtymän valtuuston kokouksessa valtuutettu Tanja Ålander (kesk.) lupasi, että tekeillä olevan arvioinnin valmistuttua sotejohtaja Ahopelto saa tietoonsa, mistä epäluottamus on syntynyt, kertoo kokouksessa paikalla ollut Kainuun Sanomat.

Yhtymävaltuusto päätti, että kuntayhtymän johtaja ja yhtymähallitus saavat selvityksen aikana jatkaa työtään normaalisti. Heitä ei vapauteta tehtävistään, ja hallitus jatkaa toimivaltaisena.

Terveystieteiden maisteri Maire Ahopelto aloitti Kainuun maakunta-kuntayhtymän sosiaali- ja terveysjohtajana syyskuussa 2011. Hän siirtyi Kainuuseen johtotehtävistä valtiovarainministeriön hallinnon kehittämisosastolta.

Lue myös: