Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoomuslaiset jäsenet eivät perjantaina allekirjoittaneet valiokunnan puheenjohtajasta Krista Kiurusta (sd.) eduskunnan puhemiesneuvostolle tehtyä kantelua.

–Kaikesta kohusta huolimatta olemme päässeet suhteellisen hyvin eteenpäin itse asiassa eli sote-mietinnön tekemisessä, valiokunnan kokoomuslainen jäsen Jaana Laitinen-Pesola kommentoi Ylelle.

–Meidän sosiaali- ja terveysvaliokuntaryhmässä kaikki ovat alan ammattilaisia ja teemme tätä siitä lähtökohdasta, että saamme parhaan mahdollisen lopputuloksen. Keskityn työntekoon, enkä jaksa pelailla pelejä, hän jatkaa.

Kuusi sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustajaa syytti perjantaina Kiurun käyttäneen asemaansa sote-uudistuksen käsittelyn viivyttelyyn. Kiurusta tehdyn kantelun ovat allekirjoittaneet sosiaali- ja terveysvaliokunnan keskustalaiset Hannakaisa Heikkinen, Niilo Keränen, Ulla Parviainen, Pekka Puska ja Martti Talja sekä sinisten Vesa-Matti Saarakkala.

–Yllätykseni oli suuri, kun huomasin sosiaali- ja terveysvaliokunnan keskustaryhmän ulostulon, missä ei ole tietoakaan hyvätuulisen valiokunnan kokoustunnelmasta tänään. Politiikan vastenmielisin piirre on siinä, kun asiat eivät enää riitele vaan ihmiset. Silloin pulassa ollessa etsitään joku muu taho syylliseksi ja käännetään kaikin keinoin huomio sinne. Sama virsi on jatkunut läpi kevään, Kiuru kommentoi Facebookissa julkaisemassaan kirjoituksessa.

Lue myös: Nyt puhuu kovien syytösten kohteeksi joutunut Krista Kiuru: ”Kauaa nämä Juha Sipilän vakuuttelut eivät olleet voimassa”