Talous on taantumassa ja asuntomarkkinat törmäsivät seinään, joten myös rakentaminen jarruttaa.

Asuntorakennusluvat ja -aloitukset putosivat jo viime vuonna, mutta näkymä on muuttunut alkuvuonna entistä synkemmäksi.

Rakennusteollisuus ry:n pääekonomisti Jouni Vihmo huomauttaa, että aiempina vuosina Suomessa rakennettiin hyvin paljon uusia asuntoja.

”Ei ole tarkoituksenmukaistakaan rakentaa yli 40 000 asuntoa vuosittain. Mutta totta on, että tilanne on muuttunut varsin nopeasti”, hän sanoo Markkinaraadin tuoreessa lähetyksessä.

”Lasku jatkuu tässä alkuvuonna vielä varmasti”, hän arvioi.

Vihmo lisää, että samalla kun asuntorakentaminen jarruttaa, muilla rakentamisen sektoreilla menee vielä kohtuullisen hyvin.

Rakennusyhtiö SRV vahvisti tasettaan viime vuonna rahoitusjärjestelyllä. Liikevaihto laski selvästi, ja sen arvioidaan laskevan lisää tänä vuonna.

Kaikki asuntorakentamisen asiakassegmentit – kuluttajat, piensijoittajat, suursijoittajat ja valtion tukemat ara-hankkeet – jarruttavat nyt kysyntää, sanoo SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola.

”Tämä jatkuu varmaankin kesään asti. Veikkaan, että kuluttajat heräävät ekana.”

LUE MYÖS:

SRV:tä auttaa tilauskannan vahvistuminen toimitilapuolella.

”Näemme jo oikeastaan aika hyvin, mitä tästä vuodesta tulee. Vähän heikompi kuin viime vuodesta, mutta dramaattisia huolia ei ole. Tässä rakentuu hyvää tilauskantaa ensi vuoteen.”

Samalla kun kysyntä on sulanut, rakentamisen kustannukset ovat nousseet jyrkästi Ukrainan sodan ja energiakriisin takia.

”Suomessa on totuttu rakentamaan aika halvalla. Luulen, että tämä yltäkylläisyyden aika on ohi”, sanoo Vihmo.

Hän kuitenkin lisää, että pahin on kustannuspuolella jo ohi, ja että rakennuskustannusten tasaantuminen tukee rakentajia ja jouduttaa hankkeiden käynnistymistä tänä ja ensi vuonna.

Toimiala saa vielä lisää vastatuulta regulaatiosta. Kesällä tulee voimaan uusi laki, joka rajoittaa taloyhtiölainoja ja lyhennysvapaiden käyttöä uudiskohteissa. Pienentääkö tämä aloitusten määrää entisestään?

”Ajoitus on vähän huonosti osunut nyt. Sinänsä laissa on varmaankin ihan hyviä ajatuksia taustalla, mutta juuri nyt on alalla aika tiukkaa”, pohtii yrityspankkiiri Elina Puhakainen Aktiasta.

Vihmo katsoo, että kaikki sääntely näkyy lopulta myös loppuhinnoissa.

(Juttu jatkuu videon jälkeen)

Laki vähentää aloituksia vääjäämättä, kun kysyntä varsinkin piensijoittajien suunnasta vähenee, sanoo Sipola. Hän arvioi, että yksityisillä asuntosijoittajilla on ollut merkittävä rooli koko kaupungistumiskehityksessä.

”Pienistä vuokranantajista syntyy loppujen lopuksi aikamoinen yhteenlaskettu vuokratarjonta.”

Sipolan mielestä uusi laki on Suomen taloudelle huono asia juuri siksi, että se on omiaan jarruttamaan kaupungistumiskehitystä.

”Sääntelyssä pelottaa juuri se, että katsotaan asiaa vain yhdestä kapeasta luukusta, jolloin vaikutusketjut jäävät näkemättä.”

Katso videolta, miten Markkinaraati arvioi asuntojen hintakehitystä.

LUE MYÖS: