Helsingin jalkapallokauden ensimmäinen Stadin derby pelattiin tiistaina Talin jalkapallohallissa Helsingissä. HJK ja HIFK tarjosivat viime kauden tapaan loistavaa jalkapalloviihdettä koko rahan edestä Liiga Cupin ottelussa.

Ottelu kiinnosti jälleen isosti kansaa. Jo reilusti ennen ottelun alkua Talissa oli pitkä jono, eivätkä kaikki halukkaat lopulta halliin edes mahtuneet. Myös peli vastasi viime kauden tapaan jalkapalloväen odotuksiin.

HIFK aloitti ottelun todella väkevästi. Ottelua oli pelattu vasta kolme minuuttia, kun Joni Korhosen sivurajaheitto liiteli rankkialueelle ja Matias Hänninen laittoi upealla puolivolleylla pallon Klubin verkkoon. HIFK sokeerasi isompiaan seuraavan kerran jo 16. minuutilla, kun HJK-toppari Aapo Halme hävisi kaksinkamppailun Ville Salmikivelle, joka kiitti ja toimitti pallon alanurkkaan.

HJK kavensi vielä hetkeä myöhemmin, kun Taye Taiwon tulinen laukaus upposi ohi HIFK-vahti Carljohan Erikssonin.

Jos ensimmäinen jakso oli tarjonnut maaleja, sitä todenteolla tarjosi myös toinen jakso. Ottelu näytti jo ratkeavan HIFK:n eduksi, kun hieman tunnin pelin jälkeen Joni Korhonen osui muuttaen lukemiksi jo 3-1.

HJK kuitenkin sisuuntui tämän jälkeen ja nousi väkisin rinnalle. 82. minuutilla Lassi Järvenpää kiitti päästyään vaihdosta kentälle ja kavensi 2-3:een. HJK-leiri sai ilonaiheita myös vielä tämän jälkeen, kun debyyttiotteluaan pelaava Alfredo Morales tasoitti Atom Tanakan matalasta keskityksestä.

HIFK ja HJK pelasivat jo viime kaudella Veikkausliigassa kolme yleisöön vetoaa derbya, jotka kaikki päättyivät uskomattomasti tasatulokseen 1-1. Näyttää vahvasti siltä, että Helsingin jalkapalloherruudesta käydään myös tällä kaudella mielenkiintoinen ja värikäs taistelu.