Fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking varoittaa vaarallisista ajoista ja kertoo, miten ihmisten pitäisi toimia selvitäkseen niistä.

– Elämme vaarallisia aikoja. Planeettamme ja ihmiskunta kohtaavat useita haasteita. Nämä haasteet ovat maailmanlaajuisia ja vakavia – ilmastonmuutos, ruuan tuotanto, liikakansoitus, muiden lajien heikkeneminen, kulkutaudit, valtameren happamoituminen. Tällaiset painavat asiat vaativat meiltä yhteistyötä, meiltä kaikilta, jotka jakavat yhteisen vision ja yhteistyö pyritään varmistamaan, että ihmiskunta voi selvitä, Hawking kirjoittaa The Guardian -lehden julkaisemassa kirjoituksessaan.

Hawkingin mukaan meidän on sopeuduttava ja muutettava joitakin perustavaa laatua olevia oletuksia siitä, mitä tarkoitamme varallisuudella ja omaisuudella.

– Aivan kuten lasten, meidän on opittava jakamaan, Hawking kirjoittaa.

Hän näkee tulevaisuuden synkkänä, jos jakamisessa ei onnistuta. Hän arvioi, että sellaiset voimat, jotka aiheuttivat Brexitin, kateutta ja eristäytymistä sekä Britanniassa että ympäri maailmaa, vahvistuvat, jos jakamisessa ei onnistuta.

– Mutta voimme onnistua, ja onnistumme. Ihmiset ovat loputtoman kekseliäitä, optimistisia ja mukautuvia. Meidän on laajennettava määritelmäämme varallisuudesta sisältämään tietotaidon, luonnonvarat ja inhimilliset valmiudet, ja samalla oppia jakamaan nämä oikeudenmukaisesti. Jos teemme näin, niin ei ole mitään rajaa, mitä ihmiset eivät voi saavuttaa yhdessä, hän toteaa.