Suomen sää pysyy viileänä vielä pitkään. Forecan meteorologi Markus Mäntykannas kertoo tämän johtuvan ilmamassoja jakavasta suihkuvirtauksesta.

–Nyt jo kuluneen kahden kuukauden aikana Suomi on lähes poikkeuksetta kuulunut suihkuvirtauksen pohjoispuolelle viileään polaari-ilmamassaan. Suihkuvirtaus on tiiviisti eristänyt ja blokannut Etelä-Euroopan helteisen ilmamassan vaellukset kohti pohjolaa, ja onkin tuntunut, että ero Pohjois- ja Etelä-Euroopan lämpötiloissa on kesäajaksi ollut välillä epätyypillisen suuri. Helle on muhinut etelässä jo pitkään ja siellä se näyttäisi myös pysyvän, hän kirjoittaa Forecan blogissa.

Mäntykannas sanoo, että Suomi kuuluu yhä viileälle ja epävakaiselle puolelle: matalapaineita ja sateita on tiedossa näillä näkymin ainakin kuun puoliväliin saakka ja lähinnä puhutaan yksittäisistä aurinkoisemmista ja lämpimämmistä päivistä.

–Saattaa olla, että tulevaisuudessa suihkuvirtaukset ovat entistäkin itsepäisempiä ja arvaamattomampia. Siinä missä Suomessa on aiemmin totuttu vaihtelevaan säätyyppiin, voidaan vastaisuudessa joutua totuttelemaan kuukausitolkulla jatkuvaan samanlaiseen säätyyppiin. Ja se on ihan tuurista kiinni, kummalle puolelle suihkuvirtausta jämähdämme, hän kertoo.

–Viileät ja kuumat kesät tulevat siis vuorottelemaan, mutta käykö niin, että vaihtelu vähenee? Nyt olemme jämähtäneet viileälle puolelle, mutta on vain ajan kysymys, milloin esimerkiksi vuoden 2010 kaltainen mantereinen hellekesä toistuu – seuraavan kerran kenties entistäkin kuumempana, Mäntykannas jatkaa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan yöpakkasta oli viime yönä Suomenselällä ja Länsi-Lapissa. Myös ensi yönä on ennusteen mukaan paikoin hallaa.