Pakkasten hellittäessä vesijohtoputket ovat taas vaarassa. Jos putki on jäätynyt, se saattaa sulaessaan haljeta. Jäätyneen putken sulattaminen kannattaa jättää ammattilaisen tehtäväksi. Tee se itse -menetelmääkin voi käyttää, mutta rahansäästö jää haaveeksi, jos seurauksena on iso vesivahinko.

HSY Veden tuotantoinsinööri Sami Sillstén sanoo, että lämpötilan muutokset aiheuttavat ongelmia erityisesti talojen sisällä kulkeville putkille.

-Lauhtuvissa oloissa vesimittarit ja kiinteistön omat putket pääsevät usein jäätymään, koska esimerkiksi pannuhuoneessa on ilmanvaihtoventtiili auki. Sitten alkaa syntyä kastepisaroita ja johtoihin tulee vuotoja.

Vesi laajenee lämmetessään, joten putken halkeaminen uhkaa juuri ilman lauhtuessa.

-Jäätyminen ei itsessään välttämättä aiheuta vaurioita, mutta kun jääpatti alkaa sulaa, se ei mahdukaan laajenemaan, ja putki hajoaa.

Varo vesivahinkoa

Sillstén kertoo aina suosittelevansa ammattilaisten apua, jos putket ovat jäätyneet.

-Jos putki on jo jäätyessään haljennut, sulattaessa alkaa vesi lentää. Silloin on helposti iso vesivahinko edessä. Kun meiltä tilataan tällaisia töitä, varaudumme aina siihen, että vuotava putki saadaan nopeasti kiinni.

-Toisaalta, jos putki ei ole rikki, kotikonsteinkin voi yrittää. Auton sisätilan lämmitin on sulattamiseen hyvä, koska rauhallinen lämmitys on kaikkein tärkeintä. Esimerkiksi hiustenkuivaaja lämmittää putken liian kuumaksi ja maalinpoistopuhallin on järkyttävän kuuma. Näillä laitteilla tekee vain lisää vahinkoa.

Lämpötilan vaihtelut voivat aiheuttaa ongelmia myös kuntien vesijohtoverkostoille. Sillsténin mukaan paljon riippuu siitä, mistä vesi otetaan.

-Pääkaupunkiseudulle vesi tulee 120 kilometriä pitkän Päijännetunnelin kautta ja se on siksi tasalämpöistä. Muualla Suomessa on paljon pintavesilaitoksia, joissa vesi otetaan suoraan järvestä ja siirretään nopeasti verkkoon. Tästä syystä lämpötila voi verkostossa muuttua hyvin nopeasti.

Helsingin keskustassa maanantai-iltana haljennut iso vesiputki ei kuitenkaan pettänyt ilman lämpenemisen vaan pakkasen vuoksi. Sillsténin mukaan routa tunkeutui pakkaspäivien aikana yli metrin syvyyteen. Jäätynyt maa ei enää vaimentanut vilkkaan liikenteen aiheuttamaa tärinää ja vanha putki halkesi.