Suomen työväenpuolueen varapuheenjohtaja Tommi Lievemaa on ihastunut kommunistiseen Pohjois-Koreaan. Hän kertoo käyneensä maassa Korean työväen puolueen vieraana.

- P-Korean yhteiskunnasta puuttuu lähes kokonaan tuotantovälineiden yksityisomistus, ja sen myötä puuttuu myös omistava luokka, ns. työnantajat. Tämä luo aivan erilaisen tunnelman yhteiskuntaan; mielestäni se luo toisenlaista vapauden tunnetta. Ihminen ei raada töissä siksi, että joku toinen rikastuu tällä työllä, espoolaiskommunisti selostaa kuvittamassaan Puheenvuoron blogissa.

Hän havaitsi suljetussa maassa myös ongelmia.

- Maaseudun kehitys ei ole ollut yhtä ripeää kuin pääkaupunki Pjongjangissa. Tämä näkyy mm. sähkön saatavuuden ongelmina. Tietynlainen byrokratia rajoittaa joitain asioita; juna-asemalle ei voi tuosta vain kävellä ja ostaa lippua. Tiedonvälitykseen toivoisi lisää avoimuutta, myös ongelmista kertovia uutisia jne.

Pohjois-Korea on ollut pitkään riidoissa länsimaiden kanssa ydinaseestaan. Maa teki alkuvuodesta 2013 kolmannen ydinkokeensa, minkä jälkeen sen vastaisia pakotteita lisättiin.

Kansainvälisessä mediassa on uutisoitu usein nälänhädästä Pohjois-Koreassa, minkä perussuomalainen kansanedustaja Reijo Tossavainen on ehättänyt tuoda esiin Lievemaan blogikeskustelussa.