Korkojen nousu on Suomessa tai euroalueella turha pelätä ainakaan tämän vuoden puolella. Näin uskovat muun muassa Nordean ja Front Capitalin sijoitusstrategit.

Keskuspankkien ultravoimakkaan elvytyksen seurauksena korot ovat historiallisen matalat lähes ympäri maailman. Markkinoilla on viime aikoina on puhuttu mahdollisesta korkokuplasta, mikä voisi puolestaan johtaa myös osakkeiden romahdukseen.

-Korot ovat kuitenkin alhaalla hyvästä syystä. Vaikka maailman taloudessa pahin onkin ohitettu, ovat näkymät edelleen vaatimattomat. Korkojen voimakas nousu vaatisi joko selvästi vahvempaa taloutta ja/tai inflaatiopelkojen heräämistä. Sen enempää kasvun kuin inflaationkaan reipas kiihtyminen ei näytä kovinkaan ajankohtaiselta tällä hetkellä, Nordea sijoitusstrategi Lippo Suominen kommentoi blogissaan.

Suominen korostaa, että keskuspankkien odotetaan alkavan kiristää rahahanoja vähitellen ja maltillisesti, sillä voimakas korkojen nousu hyydyttäisi helposti talouden elpymisen.

-Kannattaa myös muistaa, että pieni korkojen nousu ei välttämättä johda voimakkaaseen osakemarkkinoiden korjaukseen pidemmällä tähtäimellä, jos samaan aikaan talouden näkymät ovat paranemassa.

Varainhoitoyhtiö Front Capitalin päästrategi Ari Aaltonen on samoilla linjoilla. Hän odottaa markkinakatsauksessaan, että Euroopan keskuspankki EKP joutuu aloittamaan rahapoliittiset erityistoimet ensi syksynä. Moni on odottanut EKP:n toimivan jo aikaisemmin.

-Eurokriisi siis jatkuu massatyöttömyyden, heikon talouskasvun, vähäisten investointien, poliittisen levottomuuden ja jyrkästi eriytyvän maakohtaisen kehityksen kriisinä. Akuutteina ongelmina, jotka on väistämättä otettava ratkaistavaksi lähimmän vuoden aikana on Etelä-Euroopan maiden pankkien kasvavien luottotappioiden aiheuttama pääomitustarve ja Kreikan kestämättömän velkatason leikkaus. Pidemmällä aikavälillä heikentyvä euro on ainoa varaventtiili tässä tilanteessa, Aaltonen sanoo.