Tanskassa poliisi puuttuu kerjäämiseen, jos se on häiritsevää ja siitä tehdään poliisille ilmoitus, Tanskan poliisin viestintäpäällikkö Thomas Kristensen kertoo Uudelle Suomelle.

Tanskassa on voimassa kerjäämisen kieltävä laki, joka on Kristensenin mukaan säädetty 1860-luvulla.

Kristensenin mukaan esimerkiksi Romanian ja Bulgarian liityttyä EU:hun, romanikerjäläisten määrä on lisääntynyt myös Tanskan kaupungeissa.

– Kerjäläisiä näkyy laista huolimatta etenkin suurimpien kaupunkien kaduilla, mutta poliisi voi käyttää lakia, jos kerjäämisestä tulee jollakin alueella vakava ongelma, Kristensen sanoo Uudelle Suomelle.

Aamulehti kertoi viikonloppuna, että kokoomus haluaisi kieltää kerjäämisen lailla Suomessa. Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Arto Satonen ottaisi mallia kieltoon Tanskan lainsäädännöstä.

Yleensä poliisi puuttuu Tanskassa kerjäämiseen Kristensenin mukaan siinä vaiheessa, kun esimerkiksi paikalliset yrittäjät tekevät siitä ilmoituksen.

Kristensen muistuttaa, että poliisin on suhteutettava kerjäämisen valvontaan käytettävä aika ja vaiva kaikkiin muihin tehtäviin, jotka sillä on hoidettavinaan.

– Laki ei tarkoita sitä, että poliisipartio lähtisi ulos joka ilta ja pidättäisi jokaisen kerjäläisen, jonka tapaa, Kristensen sanoo.

Kristensenin mukaan poliisi voi kuitenkin tarvittaessa pidättää ihmisiä kerjäämiskiellon nojalla ja kerjäämisen takia heitä vastaan voidaan nostaa syyte.

150 vuotta voimassa olleesta laista huolimatta kerjääminen herättää keskustelua muiden Pohjoismaiden tavoin myös Tanskassa.

Tanskalainen iltapäivälehti BT kertoi 2. kesäkuuta apulaispoliisipäällikkö Mogens Kjaergaard Möllerin ”kehuskelleen” norjalaislehti Verdens Gangille, että Kööpenhaminassa ei ole kerjäläisongelmaa.

Möllerin mukaan Tanskan kerjäämiskielto on tepsinyt kerjäämiseen niin, ettei ongelmaa ole päässyt syntymään.

BT:n toimittaja ja kuvaaja kuitenkin kohtasivat lukuisia romanikerjäläisiä Kööpenhaminan keskustassa.

– Tietenkin kerjääminen, oli se tanskalaisten tai ulkomaalaisten tekemää, on aihe josta keskustellaan Tanskassa, sillä se näkyy kaduilla koko ajan enemmän, Kristensen myöntää.