RKP:n europarlamentaarikko Nils Torvalds arvostelee kovin sanoin EU:n rakennerahastoja ja maataloustukia. Hänen mukaansa on olemassa lukemattomia syitä korjata EU-budjetin vinoutumia ja Britannian EU-ero antaa siihen loistavan mahdollisuuden.

–Jokainen tietää, että rakennerahastot eivät toimi niin kuin niiden tulisi toimia. Alkuperäinen tarkoitus oli rakennerahastojen kautta kuroa umpeen jäsenmaiden välisiä kehityseroja. Kun veneessä istui ainoastaan kuusi jäsentä, jotka noin suurin piirtein pystyivät soutamaan samaan suuntaan, niin sanottu konvergenssi tuntui ihan käyvältä tavoitteelta. Taloudelliset ja yhteiskunnalliset erot Saksan, Benelux-maiden ja Ranskan välillä eivät olleet kovinkaan huomattavia. Murheenkryyninä oli eteläinen Italia, Torvalds kommentoi Puheenvuoron blogissaan .

Tutkimus jälkeenjäävistä alueista syksyltä 2017 osoittaa Torvaldsin mukaan, että Etelä-Italia laahaa edelleen ”pahasti perässä”.

–60 vuotta Rooman sopimusten hienojen tavoitteiden jälkeen mikään ei ole Napolin alueella muuttunut. Sokean Kreetankin luulisi tässä vaiheessa näkevän, etteivät rakennerahastot toimi, hän sanoo.

Torvaldsin mukaan asiaa on yritetty oikaista Euroopan parlamentin budjettivaliokunnassa.

–Keskustelu törmää juuri siihen, että suuret ryhmät pelaavat sisäistä taktista peliään. Eurooppalainen kansanpuolue ja Sosialistit & demokraatit eivät halua tarttua budjetin kipeisiin kohtiin. Tämä johtuu sisäänrakennetusta käänteisestä logiikasta, jossa jokainen valvoo vain omaa nettotulostaan. Se vahingoittaa meitä kaikkia ja se vahingoittaa Eurooppaa, hän huomauttaa.

Yhteinen maatalouspolitiikka muodostaa Torvaldsin mukaan osan haasteista ja on ongelmana samanlainen kuin rakennerahastot. Hän muistuttaa, että maatalouden osuus BKT:sta on vanhoissa jäsenmaissa 1 ja 4 prosentin välillä, mutta luvut eivät kerro koko totuutta.

–Osa maataloudesta on erittäin intensiivistä ja on ollut markkinoilla aina Alankomaiden tulppaanimaniasta lähtien vuonna 1637. Suomi on liittynyt tähän markkinavetoiseen maatalouteen runsaat 300 vuotta myöhemmin ja aika toisenlaisen ilmaston lähtökohdista. Pelkästään tämä rinnastus viittaa siihen, että budjettilogiikka, jonka lähtökohtana on saman koon sukkahousut kaikille, ei ole – lievästi sanottuna – ihan oikea lähtökohta. Ja tästä löytyy aika huikeita esimerkkejä.

Torvalds viittaa muun maussa siihen, että Romanian koilliskulmassa elää väestö, joka yli 50-prosenttisesti elää maatalouden varassa.

–Kaiken lisäksi suurin osa maanviljelystä on omavaraismaataloutta – siis ei markkinoita varten – ja viljelijät ovat lisääntyvässä määrin iäkkäitä, joiden koulutustaso on alhainen. Raportti jälkeenjäävistä alueista osoittaa yksiselitteisesti, että tämä alue ei saavuta eikä tule saavuttamaan länsieurooppalaisten etumatkaa nykyisillä tukijärjestelmillä. Kuitenkin jäsenmaiden hallitukset ovat teeskentelevinään, että kaikki on ihan jees, hän kommentoi.

EU:ssa aloitettiin vuosien 2021–2027 budjetin käsittely helmikuussa. Brexit on tekemässä 8 prosentin loven EU:n budjettiin.

– Nettomääräisenä se on keskimäärin noin 12 miljardia euroa vuodessa ja kuka tahansa ymmärtää, että aukko merkitsee joko supistuksia budjetin menoihin tai jäsenmaksujen korotuksia budjetin tuloihin, Torvalds toteaa.

Samaan asiaan on aikaisemmin puuttunut Eurooppaministeri, Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terho, joka on esittänyt säästöjä Euroopan alueiden komitean lakkauttamisen ja hallinnon karsimisen kautta. Terho lopettaisi esimerkiksi Euroopan parlamentin istunnot Strasbourgissa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ovat julkisuudessa ilmoittaneet tavoittelevansa Suomelle lisää EU-rahaa. Sipilän mukaan Suomi tavoittelee suhteellisesti suurempaa osuutta maatalous- ja koheesiopolitiikan rahoista. Linjauksia on arvosteltu ristiriitaisiksi ja epäselviksi.

Lue lisää:

Sampo Terho esittää kahta säästökohdetta EU:lle: ”Veronmaksajille pöyristyttävän kallis ralli on saatava loppumaan”

Eurooppaministeri kritisoi hallitusta ja vaatii EU-tuen poistoa – ”Suomelle käsittämättömän kallis”

Tutkija: ”Sipilän linjaus on epärealistinen” – Hallitus hamuaa EU-rahaa leikkuri edellä