Vuokra-asuntojen kysyntä on vähentynyt poikkeuksellisen nopeasti ja vapaarahoitteisten asuntojen uusien vuokrasopimusten hinnat kääntyivät laskuun. Suomalaisilla ei ole enää varaa maksaa nykyistä enempää vuokra-asumisesta.

Vuokra- ja asuntovälittäjä Vuokraturva julkaisi tänään katsauksensa Suomen vuokramarkkinoihin. Erityisesti kaupunkien keskustoissa vuokra-asuminen on elo-syyskuun sesongin jälkeen muuttunut jälleen edullisemmaksi.

Kehitys on normaali, sillä syyskuun alussa opiskelijat ryntäävät vuokramarkkinoille. Tänä vuonna vuokrien nousu sesongissa oli kuitenkin matalampaa kuin aiempina vuosina.

Tilanne on myös sikäli poikkeuksellinen, että vuokrien nousu pääkaupunkiseudulla jarruttaa nyt koko maan kehitystä. Aiemmin pääkaupunkiseudun vuokrat ovat nousseet enemmän kuin muualla Suomessa. Vuokrat eivät kuitenkaan ole nousseet merkittävästi sitten vuoden 2011 alussa, selviää Tilastokeskuksen vuokratiedoista.

Vuokrien nousu on ollut hieman yli kaksi prosenttia eli inflaation tasolla.

- Vuokratasot ovat varsinkin keskusta-alueilla saavuttaneet maksukyvyn kipurajan, Vuokraturva toimitusjohtaja Timo Metsola arvioi.

Vuokramarkkinat ovat Vuokraturvan mukaan nyt jäissä, koska ihmiset lykkäävät epävarmoina talousaikoina muuttoa.

Tilastokeskuksen vuokratiedoista selviää, että uusien vuokrasopimusten keskivuokra on nyt noin 0,46 euroa neliöltä korkeampi kuin kaikkien vuokrasopimusten. Uudet sopimukset solmittiin hintaan 12,04 euroa neliöltä, kun koko maan keskivuokra on 11,58 euroa neliöltä. Ero on 3,9 prosenttia.

Pääkaupunkiseudulla ero on 1,24 euroa neliöltä. Uudesta vuokrasopimuksesta saa maksaa keskimäärin 16,68 euroa neliöltä, kun kaikkien sopimusten keskihinta on 15,44 euroa neliöltä. Ero on 8 prosenttia.

Vuokrien hinta on noussut vuodesta 2005 noin 25 prosenttia. Oman asunnon hinta on samassa ajassa kivunnut 30 prosenttia. Asumisen hinnannousu on seurannut aika tarkasti ihmisten tulojen kehitystä. Kuluttajahintaindeksiin nähden asumisen hinta on kasvanut vuodesta 2005 lähes kaksinkertaisesti.

Tilastokeskuksen asumisasiantuntija Ilkka Lehtinen kertoi viime viikolla, että suomalaisten kaikki ylimääräinen tulo on kulunut asumisen hinnan nousuun.