Suomalaiset ympäristön ja tulevaisuuden tutkijat hahmottelevat tuoreessa artikkelissaan keinoja, joilla yhteiskunta voisi vähentää ympäristöä kuormittavaa lihansyöntiä ja ohjata kuluttajia kohti kasviperäisempää ruokavaliota.

Tutkijatohtori Markus Vinnari ja erikoistutkija Petri Tapio perustelevat ohjauksen tarvetta etenkin lisääntyvän lihansyönnin ympäristövaikutuksilla, mutta myös eläinten tappamiseen liittyvillä eettisillä ongelmilla.

Lihansyönnin on arvioitu tuplaantuvan vuoteen 2050 mennessä, mikäli nykyinen kehitys – väestönkasvu ja lihansyönnin lisääntyminen – jatkuu. Tällä voisi olla ennennäkemättömän tuhoisat seuraukset ympäristön kannalta, sillä eläinperäisten elintarvikkeiden tuotannon ympäristövaikutukset tiedetään kasvikunnan tuotteita suuremmiksi.

–Kaikki viittaa siihen, että ilmastonmuutos jatkuu ja biodiversiteetti vähenee, millä tulee olemaan merkittäviä ympäristövaikutuksia. Jos tämä halutaan välttää, kuluttajat ovat ratkaisevassa roolissa, ja kuluttajien tulee hyväksyä, että heidän ohjaamistaan tarvitaan, sanoo Markus Vinnari Uudelle Suomelle.

Vinnari ja Tapio ohjaisivat kuluttajia kasvissyöntiin verotuksen ja maataloustukijärjestelmän remontin avulla. Tutkijat jalostavat pidemmälle ideaa niin sanotusta lihaverosta, jollaista on Suomessa esittänyt esimerkiksi Luonto-Liitto. Kyseessä on haittavero, joka elintarvikkeille asetettaisiin niiden tuotannon ympäristövaikutusten mukaan.

"Eläimen kuolema mukaan lihan hintaan"

Ecological Economics -julkaisussa esitelty Vinnarin ja Tapion lihavero olisi myös eettinen vero. Veron suuruus määräytyisi ympäristöhaitan lisäksi eläimen kärsimyksen mukaan.

–Koska eläimen hyvinvointi on osin tulkinnallinen kysymys ja eläimet eivät voi itse puhua puolestaan, käyttäisimme kuluttajien arvioita hyväksemme sopivan tason määrittelyssä. Vero olisi korkein tuotteissa, joissa käytetyt eläimet elävät heikoimmissa oloissa kuluttajakyselyjen perusteella, Vinnari ja Tapio kirjoittavat.

Naudan- ja sianlihan vero olisi ympäristöhaittojen kannalta korkein. Seuraavassa veroluokassa olisivat muun muassa broileri ja kala, alimmassa kasvikset. Sen sijaan kuluttajien näkemyksen mukaisessa eettisessä verossa korkeimmaksi nousisi nykyisten EU-kyselyjen perusteella broilerin vero. Nauta ja sika olisivat toiseksi korkeimmassa veroluokassa ja alimmassa muun muassa riista ja kala.

Lisäksi tutkijat asettaisivat hinnan eläimen tappamiselle. Etenkin Markus Vinnari, joka toivoo radikaalimpaa vähennystä lihansyöntiin kuin kollegansa Tapio, toivoo tulevaisuuden yhteiskunnan kykenevän huomioimaan eläimen elämän luontaisen arvon lopputuotteiden hinnassa.

Tutkijoiden mielestä verokokonaisuudesta olisi paitsi käytännöllistä hyötyä ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin kannalta, myös ihmiskunnan moraalia ohjaava vaikutus.

–Eläimen kuolema olisi mukana lihan hinnassa. Tämä ohjaisi ihmisten valintoja, tutkijat kirjoittavat.

Vinnari ja Tapio eivät ole täysin yksimielisiä veromallin painotuksista. Verotaso, erityisesti vero eläimen tappamisesta, olisi Petri Tapiolla alhaisempi, hän itse linjaa.

Kuluttajien ruokavalion voimakas ohjaaminen on mahdollista länsimaissa ja muissa kehittyneissä yhteiskunnissa, joissa ruoasta ei ole pulaa, tutkijat huomauttavat. Länsimaissa lihatuotteita ei välttämättä tarvita lähellekään nykymäärää tarvittavien ravintoaineiden saamiseen.

Silti tällaisiin toimiin ryhtyminen vaatisi ”varsin laajamittaisen ajatusmallin muutoksen”, myöntää Vinnari.

–Kun katsoo päivittäistä keskustelua, siellä näkyy Kreikan kriisi. Ilmastonmuutos ja biodiversiteetin vähentyminen ei vielä näy tarpeeksi ihmisten elämässä, hän pohtii.

–Tällä hetkellä näyttää, että näihin asioihin ei tulla puuttumaan.

Vaihtoehto: maataloustuet ekologisuuden mukaan

Veroratkaisun vaihtoehdoksi tutkijat esittävät radikaalia remonttia maataloustukijärjestelmään. Tukiuudistus olisi heidän mielestään jopa toivottavampi ratkaisu, sillä uudet verot monimutkaistaisivat maatalouden tukijärjestelmää entisestään ja hämärtäisivät ruoan ”aitoa” hintaa entistä enemmän.

Tutkijat käyttäisivät maataloustukijärjestelmänsä pohjana kansallisia varmuusvarastoja. Varmuusperiaatteen mukaisesti kansallisen maataloustuotannon on kyettävä takaamaan kansalaisten riittävä elintarvikkeiden ja ravintoaineiden saanti erilaisissa kriisitilanteissa.

Tämä varmuusvarasto tulisi tutkijoiden mielestä koota ekologisesti ja eettisesti. Toisin sanoen tämä tuotanto, jonka valtio sitoutuisi ostamaan, sisältäisi eläinperäisiä tuotteita vain silloin, kun muut tuotteet eivät kykenisi täyttämään varmuusvarastolle asetettuja ravitsemuksellisia vaatimuksia yhtä tehokkaasti, ekologisuus huomioiden.

Kuvitteellisessa järjestelmässä valtio sitoutuisi ostamaan kyseisen tuotannon markkinahintaa kalliimmalla. Maataloudelle maksettavat tuet olisivat hyvitystä tuotantohinnan ja ostohinnan välisestä erosta. Kotimaasta ylijäävän tuotannon valtio myisi ulkomaille. Järjestelmä tarkoittaisi merkittävää muutosta valtion rooliin maataloudessa.

–Muutosta kyllä, mutta valtion rooli ei välttämättä kasvaisi. Valtion rooli on tukiaisten kautta niin suuri jo nyt, ettei kukaan edes tietä kuinka suuri se on. Suomeenkin maksetaan nykyisin tukiaisia mitä erilaisimmilla perusteilla, sanoo Vinnari.

–Näin valtion toiminta muuttuisi läpinäkyvämmäksi. Toisaalta valtio ottaisi myös kaupantekijän roolin.

Tukiuudistus toimisi vain, jos järjestelmä uudistettaisiin maailmanlaajuisesti. Sen sijaan haittaveromalli voitaisiin ottaa käyttöön kansallisesti.

Mikäli tutkijoiden malli toteutettaisiin niin, että eläimen itseisarvo olisi hyvin merkittävässä roolissa, olisi kehityksen luonnollinen päätepiste lihansyönnin hylkääminen lähes kokonaan. Vinnarin ja Tapion esittelemä verojärjestelmä ei kuitenkaan välttämättä tavoittelisi täysin vegaanista yhteiskuntaa, vaan lähinnä lihansyönnin merkittävää vähentymistä.

Petri Tapion mielestä pätevä tavoite olisi lihankulutuksen puolittaminen nykytasosta Suomessa. Suomalainen syö keskimäärin reilut 70 kiloa lihaa vuodessa.

–Lisäksi toivoisin lihantuotanto-olosuhteiden parantamista niin, että tuotantoeläinten lajityypillinen käyttäytyminen mahdollistuisi nykyistä paremmin. Luomulihaa söisin hyvällä omallatunnolla sen 35 kiloa vuodessa, Tapio kertoo.