Suomalainen kulttuuri on parhaillaan isosti esillä Unkarissa. Joulupukki on saapunut lentokoneella Rovaniemeltä Unkariin, ja häntä vastassa oli lapsijoukko. Unkarissa pukin vuotuinen visiitti on merkittävä mediatapahtuma – näin varmasti tänäkin vuonna, kertoo Finnagora-keskus, jonka tavoitteena on levittää Suomen, suomalaisen kulttuurin ja taiteen, koulutuksen, tutkimuksen sekä elinkeinoelämän tunnettuutta Unkarissa.

Unkarilainen hotelli Le Méridien juhlii joulua suomalaisittain jo neljättä kertaa. A Touch of Finland –teemaviikolla esillä on Suomen gastronomia, matkailu ja kulttuuri. Budapestin keskustassa sijaitseva viiden tähden Le Méridien ja Finnagora järjestävät teemaviikon yhteistyössä Rovaniemen kaupungin ja Suomalaisen Kauppakillan kanssa.

Pohjoisesta gastronomiasta vastaa teemaviikolla Sami Garam. Le Méridienin ravintola tarjoaa suomalaisia erikoisuuksia. Le Méridienissä esittäytyy myös Iittalan design, ja esillä on kuvittaja Pekka Vuoren jouluaiheinen näyttely.

Vuoren Korvatunturi-kirja julkaistaan unkariksi juuri joulun kynnyksellä. Kirja kertoo Korvatunturin vuodenkierrosta ja kurkistaa joulupyhien lisäksi joulupukin ja tonttujen vapaa-ajanviettoon.