Kainuun ja erityisesti Kajaanin koronatilanne on kehittynyt erittäin huolestuttavaan suuntaan. Ilmaantuvuus 17.6.2021 mennessä on 15,3 / 100 000 / 14 vrk. Tartunnoista pieni osa liittyy maahantulotestaukseen ja edustaa osaltaan toimivaa, terveysturvallista, matkustusprotokollaa.

Huolta Kainuussa herättää useiden, erillisten joskin pienten ryppäiden ilmaantuminen sekä karanteenimääräysten noudattamatta jättämiseen liittyvä ryväs. Mikäli ilmaantuvuus nousee tasolle 25 / 100 000 / 14 vrk ja alkuperältään tuntemattomien tartuntaketjujen määrä kasvaa, voi Avi edelleen määrätä aiemman kaltaisia rajoitteita.

”Maahantulo Schengen-alueella vapautuu rokotus/tautitodistusten omaaville ja kotimaan matkailu lisääntyy kesälomakaudella. Tautitapausten määrän voidaan odottaa edelleen Kainuussa lisääntyvän. Korona ei ole poistunut keskuudestamme, varotoimivaateet, turvavälisuositukset ja yleinen maskisuositus on edelleen voimassa. Maa- ja valtakunnallinen rokotuskattavuus riittää vähentämään kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia mutta ei likimainkaan laumasuojaan. Heinäkuun osalta tilanne ei parane oleellisesti. Vaaditaan malttia ja varovaisuutta, jotta kesä 2021 ei pääty mahalaskuun,” sanoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari tiedotteessa.

Suomeen saadaan kesän aikana ennakoitua vähemmän koronarokoteannoksia, minkä vuoksi uusia aikoja ensimmäiseen koronarokotukseen ei toistaiseksi anneta. Suomeen saapuvat rokoteannokset riittävät tehosteannoksiin, jotka pyritään toteuttamaan suunnitellusti ajanvarausten mukaan. Mikäli rokoteannosten toimitusmäärät edelleen vähenevät, myös toisen annoksen rokotusten peruutukset voivat olla mahdollisia. Kainuun soten koronarokotusten ajanvarauslinja on toistaiseksi suljettu.

LUE SEURAAVAKSI: