Vuonna 1996 Suomessa oltiin ylpeitä. Suomalainen nainen oli julistettu maailman kolmanneksi kauneimmaksi Miss Universum -kisoissa.

Menestyksessä oli kuitenkin hämmentävä sivumaku. Nigerialaissuomalainen Miss Suomi Lola Odusoga ei kaikkien mielestä oikein näyttänyt siltä, miltä suomalaisen pitäisi. Aiemmin kisoissa olivat menestyneet sellaiset suomalaisen yhteinäiskulttuurin ikonit kuin Armi Kuusela ja Anne Pohtamo.

Samana vuonna, jona Odusoga itki onnenkyyneleitä tiara kutreillaan, 16-vuotias Nura Farah istui koulukuraattorin huoneessa helsinkiläisellä yläasteella.

Kyllä tämä tästä, Lolakin voitti. Pikkuhiljaa helpottaa, ihmisten ymmärrys lisääntyy, kuraattori vakuutti teini-ikäiselle Farahille.

Farah oli tullut Suomeen Somaliasta 13-vuotiaana varhaisteininä kolme vuotta aiemmin, keskelle pahinta lamaa. Koulussa ei ollut juuri muita maahanmuuttajaoppilaita.

Muut oppilaat antoivat selkeästi ymmärtää, että Farah oli vähemmän älykäs. Vuonna 1996 suomalaisella yläasteella kuraattorin sanoja ei ollut kovin helppo uskoa.

– Ne nuoret olivat aika ilkeitä suoraan sanottuna. Mutta se on ollutta ja mennyttä, Farah sanoo joulukuussa 2013 kahvilassa Helsingin Itäkeskuksessa.

Maahanmuuttajanuorelle 1990-luvun Suomessa oli Lola Odusogan lisäksi vähän esikuvia. Farah katseli tv:stä Passi ja hammasharja -visailuohjelmaa, jota sentään juonsi intialaissyntyinen Tino Singh.

Farahin mukaan yläasteen alussa etenkin maantieto ja biologia tuntuivat vaikeilta. Arvosanat olivat heikkoja. Farah oli opiskellut vuoden suomea ennen yläasteen aloittamista.

– Se oli hirveän hankalaa, kun ei ollut hirveästi sanavarastoa. Kymppiluokalla sain keskiarvon nostettua yli kahdeksan, Farah kertoo.

Kaaos ajoi Suomeen

Helmikuussa 2014 ilmestyy nyt 34-vuotiaan Farahin suomeksi kirjoittama, 1940–1960-lukujen Somalian paimentolaiskulttuuriin sijoittuva romaani Aavikon tyttäret.

Se on ensimmäinen somalialaisen Suomeksi kirjoittama romaani. Farahille itselleen romaanin valmistuminen ja kustannussopimus Otavan kanssa ovat vuosien unelmien täyttymys.

Kun Farah pääsee puhumaan Somalian historiasta ja nykypäivästä, puhetta tuntuu riittävän loputtomasti. Farah kertoo, että kirjan kirjoittaminen oli hänelle itselleen tärkeä tilinteko siitä, miksi Somalia on ajautunut nykytilanteeseen, jossa klaanit taistelevat toisiaan vastaan.

Kirjan kuvaama aikakausi itsenäistymisen kynnyksellä oli Farahin mukaan se hetki Somalian historiassa, johon liittyy toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Itsenäisyys siirtomaavallasta oli aivan nurkan takana.

Somalian itsenäistyttyä 1960-luvulla yhteenottoja aiheuttaneesta klaanijärjestelmästä yritettiin päästä eroon ja perustaa toimiva valtio. Ikiaikainen perinne piti kuitenkin pintansa, ja tuore valtio sortui klaanisotiin.

Pakolaisneuvonta ry:n mukaan Somalian kriisi on yksi eniten pakolaisuutta aiheuttaneista konflikteista viime vuosina. YK:n pakolaisjärjestö pitää Afrikan sarven hätätilaa nykypäivän pahimapana. Somaliassa islamistien ja hallituksen väliseen taisteluun maan etelä- ja keskiosissa yhdistyvät kuivuuden aiheuttama nälänhätä ja klaanien väliset selkkaukset.

”Täysi kaaos”, kuvailee Farah tilannetta Somaliassa oman lähtönsä aikaan vuonna 1993. Farahin mukaan häntä kiinnosti selvittää, miksi Somalialle kävi kuin kävi.

Siirtomaavallan aikaan Somalialla oli Farahin mielestä oma, yhtenäinen identiteetti.

– Kun pääsimme siirtomaavallasta eroon, aloimme tapella keskenämme. Identiteetti ei ollutkaan tarpeeksi vahva, ei ollut sellaista tunnetta, että me olemme me. Jokainen klaani ja suku oli keskenään, Farah sanoo.

Farahin mukaan valitettavasti klaanitausta kulkee monen maahanmuuttajan mukana esimerkiksi Suomeen, sillä harva pystyy irtisanoutumaan siitä.

– On aivan uskomatonta, miten somalit eivät tule keskenään toimeen. Mutta jos Eurooppa on selviytynyt toisesta maailmansodasta ja holokaustista, niin eiköhän Somaliakin selviä, Farah puuskahtaa.

Klaanijärjestelmä on johtanut Farahin mukaan myös poikalasten ihailuun, sillä miesten avulla klaanin valta kasvaa. Pojilla on mahdollisuus opiskeluun, mutta tyttöjen tärkein tehtävä on yhä usein miehen löytäminen.

Farah itse halusi kirjoittaa naisten näkökulmasta. Kirjan päähenkilö haluaa rikkoa paimentolaiskulttuurin naisille osoittamia rajoja ja alkaa runonlaulajaksi. Se on perinteisesti miesten ammatti.

Farahin kirja on harvinainen tapaus. Naiset eivät Somaliassa vieläkään juuri kirjoja kirjoita.

– Tänne tullessani ajattelin, että ihanaa, kun saa opiskella. Ajattelin, että minustahan voi tulla vaikka mitä, Farah sanoo.

Kemiasta kiinnostuneesta Farahista tuli ainakin elintarviketurvallisuusvirasto Eviran laborantti, ammattiyhdistysaktiivi ja kirjailija.

Yläasteella vastaan hangoitellut suomen kielikin alkoi taipua yllättävän nopeasti, kun Farah luki ja luki suomalaista kirjallisuutta. Suomalaisista kirjailijoista Farah mainitsee erityisesti Sofi Oksasen, Riikka Pulkkisen ja Jari Tervon.

Sofi Oksasen Puhdistus on raskas kirja, mutta Farahille etenkin siitä tuli helpottunut olo.

– Se osoitti, että jokainen kansa on käynyt samantapaista taistelua, ja naisia on syrjitty Euroopassakin. Se tuo toivoa, että lohduttomastakin tilanteesta voi toipua.

Ei kannata lannistua

Farahin mukaan Suomi on mennyt 1990-luvulta parempaan suuntaan suhtautumisessa maahanmuuttajiin. Hän sanoo pitävänsä suomalaisia järkevinä.

– Kun tulin 1993, olihan se paljon kovempaa aikaa. Jos haluaa olla inhimillinen, sitä voi ymmärtää siinä mielessä, että olimme niin uutta, Farah sanoo.

1990-luvun Helsingistä Farah kertoo muistavansa Hakunilan kahakat ja skinien ja somalien yhteenotot Kontulassa.

– Tuollaisethan ovat vähentyneet, Farah toteaa.

Farah huomauttaa, että ketä tahansa suomalaista tuijotettaisiin Somaliassa. Suomalaiset ovat kuitenkin pikkuhiljaa tottuneet siihen, että kadulla kävelee vastaan erinäköisiä ihmisiä.

– Muistan sen tuijotuksen, Farah sanoo.

Siitä ei Farahin mukaan aina osannut sanoa, oliko kyse, ihailusta, kiinnostuksesta vai rasismista.

Kun lama 1990-luvulla kaatoi niin suomalaisia yrityksiä kuin ihmisiäkin, maahanmuuttajiin ei suhtauduttu hyvällä. Farah uskoo, että silloin syntyi myös täysin perättömiä tarinoita, kuten se, että maahanmuuttajat asuvat hotellissa.

Farahin mukaan sviittiä ei ole tarjottu, mutta sen hän myöntää, että Suomi on tarjonnut kaikki mahdollisuudet aloittaa oma elämä ja pärjätä.

Suomessa puhutaan monesti yhteisöllisyyden puutteesta. Farahin mukaan Somaliassa yhteisöllisyyttä on, mutta malliksi Suomelle hän ei sitä tarjoaisi.

– Se on ristiriitainen asia. Niin kauan kuin ajatellaan yhteisön kautta, emme voi luopua klaanijärjestelmästä, joka aiheuttaa eripuraa ja johtaa vainoharhaisuuteen, Farah sanoo.

Farah sanoo ymmärtävänsä toisen polven maahanmuuttajanuoria, joilla ei ole kosketusta vanhempiensa synnyinmaahan, mutta jotka eivät oikein tunnu sopeutuvan Suomeenkaan.

Maahanmuutton kriittisimmin suhtautuvat ovat pelänneet etenkin nuorten miesten turhautuvan, syrjäytyvän ja lopulta radikalisoituvan. Farah sanoo ymmärtävänsä pelkoa, mutta huomauttaa, että lopulta radikaali fundamentalismi sopii hyvin harvoille.

– Jos olisin kaksikymppinen, kyllä minäkin ihmettelisin sitä, että puhun täydellistä suomea, mutta olen niin erilainen. Sanoisin heille, että ei kannata lannistua.

Kun Farahin Aavikon tyttäret -romaani julkaistaan helmikuussa, siitä voi hyvinkin tulla joillekin maahanmuuttajanuorille esimerkki siitä, että unelmistaan ei kannata luopua. Niin Farah ainakin sanoo toivovansa.