Monitoimihävittäjien suorituskykyä ei voi puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan korvata miehittämättömillä laitteilla.

Suomen tulevasta hävittäjähankinnasta on riittänyt paljon kannunvalantaa. Käynnissä olevaan kilpaan ovat heittäneet sytykettä maailmalta kantautuvat uutiset, joissa yhdestä tarjolla olevasta viidestä konetyypistä on löytynyt yksi ongelma ja toisesta toinen. Oman lisänsä ovat tuoneet poliitikot, jotka ovat ottaneet kantaa jonkun konetyypin puolesta.

HX-hankkeena tunnetun prosessin päätöksentekijöille kuhina ei ole vierasta. Helsingin Kasarmitorin laidalla hävittäjäuutisointia seuraa tarkasti myös puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.).

– Mitä tulee näihin julkisuudessa olleisiin eri konetyyppien ongelmiin, siviilinkään ei niistä kannata tehdä päätelmiä, koska jotkut valmistajat kertovat avoimemmin ongelmista kuin toiset. Esimerkiksi F-35:llä, jota on kovasti kritisoitu, on ollut aika lailla avoin prosessi – kaikista ongelmista on kerrottu ulospäin. Jotkut valmistajat taas eivät ole kertoneet mitään mistään ongelmista, puolustusministeri sanoo Uudelle Suomelle.

Lue lisää: USA:n ilmavoimilta uhkaus: F-35-hävittäjän kustannusten laskettava rajusti

Kuulija valpastuu ja yllättyy, kun Niinistö mainitsee yhden konetyypin nimeltä. Herää kysymys, onko se hänen oma suosikkinsa, mutta tunne haihtuu saman tien.

– Olen kannustanut kaikkia poliitikkoja, johtavissa asemissa olevia päättäjiä, olemaan ottamatta tässä vaiheessa kantaa minkään konetyypin tai valmistajan puolesta.

Poliitikot ovat kuitenkin kuritonta porukkaa.

Jo vuonna 2012 silloinen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) väläytti ratkaisuksi ruotsalaista Jas Gripeniä, ja siitäkös ruotsalaisessa lehdistössä riemuittiin.

– Suomi haluaa ostaa Jasin, kirkui otsikko Expressenissä.

Sittemmin Gripeniä on raskaan sarjan poliitikoista pitänyt esillä kansanedustaja, nykyinen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.). Ehdottomimmin sen valintaa on suosinut tämän vuoden presidentinvaaleissa ehdolla ollut europarlamentaarikko Merja Kyllönen (vas.).

Kyllösen näkemystä puolustusministeri pitää ”laukalle menemisenä” ja Heinäluoman sekä Vanhasen kommentteja ”harhalaukauksina, joita he ovat sitten katuneet”.

– Pidän näitä kannanottoja aika ajattelemattomina. Jos ajatellaan sitä, että Suomen on tarkoitus HX-hankkeen kautta hakea parasta ratkaisua kustannustehokkaaseen hintaan, silloin ei auta 'huudeilla huudella', että me otamme tämän konetyypin ja määritelkää te hinta sille.

Jussi Niinistö ja hänen alaisuudessaan toimivat sotilasasiantuntijat korostavat monitoimihävittäjän suorituskykyä. Ministeriössä on vahva tahtotila, että hävittäjiä hankitaan 64 eli sama määrä kuin Horneteja on nyt.

Taas saavat arvostelijat kyytiä.

– Moni neropatti on sitä mieltä, että koneita voidaan korvata miehittämättömillä lennokeilla ja ohjuspuolustuksella. Ei mikään valtio tällä hetkellä korvaa monitoimihävittäjien suorituskykyä miehittämättömillä laitteilla.

HX-hankinta on suhteessa bkt:hen yhtä suuri taloudellinen ponnistus Suomelle kuin vuonna 1992 päätetty Hornet-hankinta. Tämäkin poikii talouteen valmistajan kanssa sovittavaa teollista yhteistyötä, jonka tavoitteeksi on asetettu 30 prosenttia hankkeesta. Viimeksi vastakauppojen määrä amerikkalaisten kanssa oli 100 prosenttia.

– Tosiasiassa vain 15 prosenttia kohdistui suoraan hävittäjäjärjestelmään ja siihen liittyviin asioihin. Nyt kun meillä on 30 prosentin tavoite, se on hyvin kunnianhimoinen, kaksi kertaa niin suuri kuin Hornet-hankinnan yhteydessä. Teollinen yhteistyö avaa meidän pienelle puolustusteollisuudellemme melkoisia mahdollisuuksia.

Niinistö haluaisi olla se puolustusministeri, joka esittelee hallitukselle uuden hävittäjävalinnan. Päätös tapahtuu kuitenkin vuonna 2021 hallituksessa, jossa ei sinisiä välttämättä ole. Onko siellä haluja poliittiseen ohjaukseen, ei voi tietää.

– Mitä vähemmän tässä on politiikkaa mukana, sen parempi, Niinistö sanoo.

LUE LISÄÄ HX-HANKKEESTA:

Suomen hävittäjähankinta: Kahden koneen mallille tyrmäys – F-35:n kustannuksista ”vaikea tehdä johtopäätöksiä”

Saab paljasti hävittäjiensä Suomi-hinnan – lupaus aivan eri luokkaa kuin Eurooppaa valloittavalla F-35:llä

Suomen valtavaa hävittäjäpyyntöä odotetaan ympäri Euroopan – ”En keksi suurempaa kisaa koko planeetalla”

Hävittäjäkisa käynnissä Euroopassa – Tutkija: Naapureiden F-35-päätökset vaikuttanevat Suomeen

Kenraali avaa Suomen salaisinta hanketta – ”Saksalaiset kävivät”

Spiegel: Suomen hävittäjäehdokas pahoissa vaikeuksissa – Saksan ilmavoimilla vain pari käyttökuntoista konetta