Vihreitä edustava yrittäjä Kaisa Hernberg hämmästelee Puheenvuoron blogikirjoituksessaan sitä, että huippulukioiden suuri tyttöjen osuus nähdään ”vakavana ongelmana”.

- Vakavaan huippulukioiden tyttöongelmaan esitetään ratkaisuksi peruskoulun päättöarvioinnin muutosta, koska nykyinen tyyli suosii tyttöjä, jotka ovat “kilttejä ja koulumyönteisiä”, Hernberg kirjoittaa.

Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

- Samaan aikaan meille suomalaisille on ylpeydenaihe, kun pörssiyhtiöidemme hallituspaikoilla on 23 prosenttia naisia, Hernberg huomauttaa.

- Kiteytettynä ongelma siis ilmeisesti on, että yhteiskunnastamme löytyy vielä osa-alue, jolla ei pärjää olemalla hyvä jätkä ja tuntemalla muita hyviä jätkiä. Onhan se nyt kauheaa, jos tytöt menestyvät koulussa siksi, että viitsivät panostaa opintoihinsa enemmän ja käyttäytyä fiksummin kuin pojat, hän irvailee.

Hernbergin mielestä on kuitenkin tärkeää miettiä, miksi pojat menestyvät peruskoulussa tyttöjä heikommin, ja puuttua mahdolliseen vinoumaan. Hernebergin mielestä yhtä tärkeää olisi kuitenkin miettiä myös sitä, miksi tytöt menestyvät koulussa paremmin, mutta yhteiskunnassa huonommin.

- Onko niin, että poikien ja miesten menestymistä yksinkertaisesti pidetään Suomessa tärkeämpänä? Insinöörien maa ei toimi ilman kansallista Juha-kiintiötä? Hernberg pohtii.

Hän kehottaa näkemään lukiotilanteessa myös positiivisen puolen.

- Se, että tytöiltämme löytyy kunnianhimoa, yhteistyötaitoa ja kykyä työskennellä määrätietoisesti, on Suomelle mieletön mahdollisuus. Mikä superresurssi oppilaitoksissamme kasvaakaan!