Miljoonat nuoret ovat tänään perjantaina osallistuneet ilmastolakkoon ja ilmastonmuutoksen vastaisiin mielenosoituksiin eri puolilla maailmaa. Helsingissä mielenosoittajia on poliisin arvion mukaan ollut noin 5 000–6 000.

Samaan aikaan koululaisten ilmastolakko saa osakseen myös kovaa arvostelua. Esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen sanoo seuranneensa lakkoa surullisin mielin.

LUE MYÖS:

”Kun tämä ilmastonmuutosuskonto kuihtuu, niin mihin hankkeeseen ja ideologiaan opettajat aikovat lapsia manipuloida seuraavaksi”, hän kysyy tiedotteessaan.

Mäkysen mukaan on otettava huomioon, että ilmastolakkoa on valmisteltu jo pidempään kouluissa, koska näin ison mielenilmauksen valmistelu vaatii aikaa.

”Näin ollen opettajat ovat käyttäneet arvokasta työaikaa ja tähän mielenilmaukseen valmistautumisessa. On todellakin käsittämätöntä, että näille ilmastolakossa mukana oleville opettajille pitäisi muka maksaa lisää palkkaa. Mistä heille maksetaan, kun he ovat lähteneet mukaan ja manipuloineet syyttömät lapset mukaan omien poliittisten päämääriensä vankkureiksi? Ei tällaista voi terveellä järjellä varustettu kansalainen ymmärtää. Olemmeko pian tilanteessa, jossa osa järkevät vanhempia laittaa lapsensa yksityisopetukseen, koska he eivät halua altistaa omia lapsiaan vihervasemmistolaiselle propagandalle?”

Ilmastolakko. Opetusministeri Li Anderssonin mukaan nyt on pakko siirtyä konkretiaan ilmastopolitiikassa

Mäkysen mielestä opetusministeri Li Anderssonin (vas) on syytä ottaa kantaa tilanteeseen ja linjata, että kuuluuko ilmastolakko ja siihen verorahoilla valmistautuminen koulujen opetussuunnitelmien mukaiseen toimintaan.

LUE MYÖS:

Andersson ottikin kantaa ilmastolakkoon.

”Nuorten ilmastolakossa hurja määrä ihmisiä, painokkaita puheenvuoroja ja hienoja kohtaamisia. Nyt on pakko siirtyä konkretiaan ilmastopolitiikassa, aikaa ei enää ole”, hän tviittasi perjantaina iltapäivällä.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puolestaan sanoo, että hänen mielestään lasten ja nuorten motiiveja ei ole syytä epäillä.

”Ylivoimaisesti suurin syy osallistua ilmastolakkoon on huoli maapallon tulevaisuudesta. Ratkaisuun tarvitaan poliittisia päätöksiä Suomessa, mutta erityisesti maailmalla. Täysi tuki tiukemmalle ilmastopolitiikalle”, hän tviittasi.

”Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole vasemmistolaista. Se on päätöksiä puhtaammasta energiasta, liikenteestä, jätteistä, maataloudesta, maankäytöstä ja teollisuudesta. Ilmastonmuutoksen torjumisessa onnistutaan vain, jos ratkaisuilla on laaja hyväksyntä”, Orpo jatkoi.

Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni sanoo, että häntä huolestuttaa se toivottomuuden ilmapiiri, joka ilmastonmuutoksen ympärillä vallitsee.

Kulmuni listaa myös konkreettisia toimia nostamalla esiin bio- ja kiertotalouden, päästöttömän sähkön saannin ja biokaasun tuotannon.

Ilmastolakkoilu sai alkunsa viime vuoden elokuussa, kun ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg osoitti ensi yksin mieltään Ruotsin valtiopäivätalon edessä. Norjan sosialistipuolueen kansanedustajat ovat ehdottaneet Nobelin rauhanpalkinnon myöntämistä 16-vuotiaalle Thunbergille.

”Muutos on tulossa”, Thunberg tviittasi perjantaina, kun ilmastolakko alkoi perjantaina Uudessa Seelannissa.

LUE LISÄÄ: