Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen johtoon nousevan Jouko Pölösen mukaan suomalaisia odottaa valtava työpaikkojen murros, joka vaikuttaa yli miljoonaan työpaikkaan.

Työelämä muuttuu ja on jo muuttunut vahvasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Muutosvauhti tulee vain kasvamaan, ilmoitti Ilmarisen tuleva toimitusjohtaja Pölönen Talouselämä 500 -tilaisuudessa torstaina Finlandia-talolla. Pölönen aloittaa tehtävässään 1. elokuuta.

Tulevaisuuden työelämää tulee muuttamaan vahvasti disruptio, robotiikka, teknologia ja automaatio. Iso osa nykyisistä työpaikoista tulee häviämään ja erityisesti muuttumaan.

– McKinseyn [kansainvälinen konsulttiyhtiö] arvio on, että Suomesta katoaa todennäköisesti vuoteen 2030 mennessä 330 000 työpaikkaa ja noin 800 000 työpaikkaa tulee muuttumaan, Pölönen kertoo.

Automatisaatio tulee myös luomaan uusia työpaikkoja Suomeen. Arviolta uusia työpaikkoja syntyisi Suomeen 360 000, eli enemmän kuin niitä tulee häviämään.

– Mutta muutostahti suomalaiseen työelämään ja koulutukseen tulee olemaan erittäin kova, Pölönen sanoi.

Lue myös: Työelämä mullistuu: Tällainen on tulevaisuuden ”supertyöntekijä”