Suomessa ryhdytään purkamaan matkustusrajoituksia vaiheittain heinäkuusta alkaen. Matkustaminen on 13. heinäkuuta lähtien mahdollista ilman karanteenia ja rajatarkastuksia maihin, joissa tautiesiintyvyys on viimeisen 14 vuorokauden aikana ollut alle tai tasan kahdeksan tapausta 100 000:aa ihmistä kohden.

Ensimmäisenä matkustusrajoituksia puretaan Euroopan maihin, joissa koronavirustilanne on saatu hallintaan.

Itä-Aasiassa, missä koronavirusepidemia puhkesi kuukausia ennen Suomea, on kärsitty jo taudin leviämisen niin kutsutusta toisesta aallosta. Toinen aalto saapui alueelle muualta maailmasta palaavien matkustajien mukana. Suurin osa uusista Itä-Aasian tartunnoista oli peräisin juuri Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Taudin toinen aalto nosti tartuntamääriä ainakin Japanissa, Singaporessa ja Etelä-Koreassa huolimatta siitä, että maissa oli jo voimassaolevat karanteenit ja testausjärjestelmät. Kyseiset maat kiristivät matkustusrajoituksia kaikkialle maailmaan maalis–huhtikuun aikaan, eikä matkustusrajoitusten purkamisesta ole toistaiseksi merkkejä. Tiukat matkustusrajoitukset ovat voimassa myös niiden maiden ja alueiden välillä, joissa koronavirus on saatu hallintaan.

Japani on kieltänyt käytännössä kaikkien ulkomaalaisten saapumisen maahan jo toukokuussa. Tämänhetkiset rajoitukset ovat voimassa kesäkuun loppuun asti. Japanin ulkoministeriön verkkosivujen mukaan maan lentokentillä ei käytännössä ole mahdollista vaihtaa lentokonetta.

Maahan saapuvien on myös suostuttava koronavirustestiin ja 14 vuorokauden karanteeniin. Japanissa harkitaan matkustusrajoitusten poistamista Vietnamista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista, joista yhdestäkään ei edellisen 30 päivänä aikana ole löytynyt yli kolmeakymmentä uutta tapausta.

Etelä-Koreaan ei ole ollut mahdollista matkustaa ilman karanteenia sitten maaliskuun. Maahan palaavien on suoritettava kahden viikon karanteeni omalla kustannuksellaan Etelä-Korean hallinnon määräämässä keskuksessa, sekä suostuttava testeihin ja ladattava puhelimeensa sovellus.

Etelä-Korea kiristi matkustusrajoituksia kesäkuussa, vaikka maassa ei edellisen 30 vuorokauden aikana ole yhtenäkään päivänä löytynyt yli sataa uutta tapausta. Jatkossa sekä maasta matkustavat ulkomaalaiset asukkaat joutuvat hankkimaan matkustusluvan poistuakseen ja pääsevät takaisin vain, mikäli heillä on lääkärintodistus. Ilmeisesti kahden viikon karanteeni on voimassa lääkärintodistuksesta huolimatta.

Kaupunkivaltio Singaporeen pääsevät tällä hetkellä vain sinne rekisteröityneet asukkaat tai maan kansalaiset. Ainoan poikkeuksen muodostaa Kiina, jonka kansalaiset voivat saapua maahan, mikäli heillä on erillinen kutsukirje ja syy saapua maahan. Turismiin voimakkaasti nojaavan Singaporen turismiviranomaisen verkkosivujen mukaan kaikkien maahan palaavien on toimitettava rajaviranomaisille tieto terveydentilastaan kolme päivää ennen saapumistaan.

Jokaisen Singaporeen saapuvan on tehtävä koronavirustesti ja mentävä Singaporen valtion osoittamaan karanteenikeskukseen neljäksitoista vuorokaudeksi omalla kustannuksellaan. Mikäli matkustaja on saapunut Singaporeen tietyiltä alueilta, on matkustajalla oikeus suorittaa karanteeni valvotusti omassa kodissaan. Tästä huolimatta Singaporessa ei ole nähty yhtään alle sadan uuden tartunnan päivää edellisen 30 vuorokauden aikana.

LUE MYÖS: