Suomi on jäänyt toistaiseksi täysin mitaleitta Vancouverin olympialaisissa. Lähimpänä mitalia oli pikaluistelija Mika Poutala, mutta hänkin tipahti kolmen sadasosan päähän virheidensä takia.

Yle urheilun vastaava tuottaja Ari Mennander pelkää, että kisojen floppialulla voi olla vielä kovat seuraukset tuleville suomalaissuorituksille.

- Karvas pettymys Suomen joukkueelle, katselijoille ja kuuntelijoille sekä Ylen tiimille, Mennander sanoi Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.

- Tässä alkaa tuska kasvaa ja se heijastuu täällä ihan kaikkialla, Mennander sanoi.

Esimerkiksi miesten jääkiekkomaajoukkueen infossa suurin puheenaihe oli se, että mitaleita pitäisi alkaa tulla.

- Yleensä kun kisojen alussa on tullut onnistuminen, se on poikinut lisäonnistumisia, Mennander huomautti.

Jos Suomi ei keskiviikon jälkeenkään ole avannut mitalitiliään, tarpoo Suomi Mennanderin mukaan syvällä suossa. Hän luottaa, että naisten sprinttihiihdosta, jos jostain, pitäisi tulla mitali.

Mennander spekuloi Poutalan toisen luistelun romahdusta.

- Poutalahan johti kisaa ensimmäisen lähdön jälkeen. Ja se itsevarmuus, sehän oli Muhammed Alin luokkaa ennen toisen lähdön alkua. Meniköhän hän vähän liiankin itsevarmalla meiningillä sinne. Aika pahoja horjahtamisia, Mennander tuumi.

Poutala itse ei osannut analysoida suoritustaan kisan jälkeen.

- Tapahtui jotain, mitä ei oltu suunniteltu, Poutala sanoi Ylen haastattelussa.