Suomi on maailman paras paikka olla äiti. Pelastakaa Lapset –järjestön tänään julkaistu raportti tarkasteli äitiyttä eri puolilla maailmaa.

Viime vuonna Suomi oli sijalla kuusi. Listan kärjen muut maat ovat Ruotsi, Norja, Islanti ja Alankomaat.

Pelastakaa Lapset tarkasteli viidellä mittarilla äitien elinolosuhteita 176 maassa ympäri maailman. Rankin paikka äideille on Kongo.

Erityisesti äitien synnytyskuolemat jakavat maailman rikkaisiin ja köyhiin. Samoin vastasyntyneiden kuolemat tapahtuvat käytännössä pelkästään kehitysmaissa: vain 2 prosenttia ensimmäisenä elinpäivänään kuolleista lapsista menehtyi teollisuusmaissa.

Ihmisen vaarallisin päivä on hänen syntymäpäivänsä.

Kaksi kolmasosaa kaikista vastasyntyneiden kuolemista tapahtuu vain kymmenessä maassa, jotka ovat: Intia, Nigeria, Pakistan, Kiina, Kongon demokraattinen tasavalta, Etiopia, Bangladesh, Indonesia, Afganistan ja Tansania.

Yllättävä selvitystulos oli Yhdysvaltojen suhteellisen heikko menestys vastasyntyneiden kuolemien ehkäisyssä. USA:ssa kuolee vastasyntyneitä 50 prosenttia enemmän kuin muissa teollisuusmaissa yhteensä.

Selitys Yhdysvaltojen poikkeamalle on se, että maassa syntyy suhteessa enemmän keskosia.

Pelastakaa Lapset tutki äitien hyvinvointia käyttäen mittareina tytön tai naisen riskiä kuolla raskauteen tai synnytykseen liittyviin syihin, alle 5-vuotiaiden lasten kuolleisuutta, lasten koulutustasoa, maan tulotasoa ja naisten poliittista asemaa.