Suomi siirtyy ensi yönä talviaikaan, kun kelloja siirretään tunnilla taaksepäin. Kesäaika päättyy virallisesti kello 04.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen muistuttaa, että Euroopan parlamentti on hyväksynyt esityksen, joka näillä näkymin tarkoittaa kellonsiirron päättymistä Euroopan unionin alueella vuonna 2021. Heinosen mukaan Antti Rinteen (sd) hallitus on ollut asiassa toimeton.

”EU:n puheenjohtajamaana Suomi on ollut ponneton. Eurooppalaiset halusivat ja päättivät jo, että kellojen siirtelyn pitää loppua. Tämä päätös olisi pitänyt nyt viedä Suomen puheenjohtajakaudella maaliin ja käytäntöön, mutta toisin näyttää käyvän. Meidän ministerit eivät saa asioita eteenpäin”, hän kommentoi tiedotteessaan.

Suomen EU-puheenjohtajamaakausi on jo puolivälissä ja tavoitteena oli saada lopulliset päätökset kellojen siirtelyn lopettamiseksi tehtyä syksyn aikana.

”Näyttää siltä, että Euroopassa ei Suomen johdolla etene pienet eikä suuremmat asiatkaan. Tällaisen jälkeen on turha ihmetellä, että suomalaisten asenteet Euroopan unionia kohtaan muuttuvat koko ajan kriittisemmiksi. Suomalaiset, Suomi ja koko Eurooppa odottaa nyt maaltamme toimia. Jäsenmaiden ministereistä koostuvan neuvoston pitäisi nyt hyväksyä säännöt”, Heinonen vaatii.

Lue lisää: