Matti Nykänen menehtyi maanantaina 4. helmikuuta. Hän oli 55-vuotias. Kuolinsyy oli tiettävästi sairauskohtaus.

Nykästä voi pitää Suomen ainutlaatuisimpana urheilu- ja viihdejulkkiksena. Hän olisi varmasti voinut vetäytyä julkisuudesta, mutta toimeentulon kannalta hänen oli pakko pitää itsensä esillä. Tulotaso oli ainakin kohdillaan, sillä 2010-luvulla Nykänen tienasi välillä paremmin kuin valtiovallan edustajat.

Mäkihyppääjänä Nykänen oli kiistatta 1980-luvun maailman ykkönen. Urheilulajina mäkihyppy meni 1980-luvulla valtavasti eteenpäin ja Nykänen oli uuden ajan hyppääjätyyppinä yliverto.

Edesmennyt hyppääjä- ja valmentajalegenda Eino Kirjonen kysyi 1970-luvulla Nykäsen valmentajalta Matti Pullilta ”kuka tuo ruipelo on”. Kun Pulli vastasi Matti Nykänen, totesi Kirjonen, että ”jos jostain tulee huippuhyppääjä, niin Nykäsestä”.

1970-luvulla mäkihyppääjät näyttivät nykypäivän hyppääjiin verrattuna pönäköiltä. Laiha Nykänen edusti uutta aerodynaamisempaa hyppääjätyyppiä. Laji koki vallankumouksen.

Nuorten MM-kultaa Nykänen hyppäsi 1981. Vuonna 1982 Oslon MM-kisoissa hänestä tuli suomalaisten kansallissankari hänen voitettuaan hernerokkasumussa MM-kultaa.

- Ei se varmaan tästä mihinkään muutu, totesi Nykänen Oslon kultahuumassa, kun kysyttiin, miten hänen elämänsä kultamitalin myötä muuttuu ja oli tietysti totaalisen väärässä.

Nykänen oli kaudella 1982-83 maailmancupissa ylivoimainen.

- Jos Nykänen jää rekan alle, voin voittaa cupin, kommentoi hänen silloinen ykköshaastajansa, kanadalainen Horst Bulau.

Sarajevon 1984 olympialaisissa Nykäsen ykköshaastaja oli DDR:n Jens Weissflog. Normaalimäessä Weissflog jätti Nykäsen hopealle. Kisoja edeltänyt flunssa oli vienyt Nykäseltä voimia.

Sarajevon suurmäessä Matti olikin omaa luokkaansa. ”Matti ylivoimainen, suorastaan murskaava. Ei mitään epäselvyyttä”, selosti legendaarinen Pentti Salmi kultamitalihyppyä.

Sarajevon kisojen jälkeen Matin yksityiselämän ongelmat alkoivat hiljalleen näkyä. Tosin huipulla hän pysyi edelleen voitettuaan 1985 joukkuemäen MM-kultaa ja suurmäen MM-hopeaa sekä lentomäen MM-kultaa.

Kausi 1986-87 oli Nykäselle jo ongelmallinen. Hänet lähetettiin mäkiviikolta kotiin käytöksensä takia. Seura-lehden kustantaman loman jälkeen Nykänen voitti Oberstdorfin MM-kisoissa 1987 kuitenkin normaalimäen MM-hopeaa ja joukkuemäen kultaa, vaikka alun perin hänet jätettiin joukkueeseen valitsematta.

Calgaryn 1988 olympiakisoissa Nykänen voitti kaiken mahdollisen. Hän vei kullan molemmissa henkilökohtaisissa kisoissa sekä joukkuemäessä.

Nykäsen valmentaja Pulli muisteli Voittohyppy-kirjassaan, että Nykänen pelkäsi uuden suomalaistähden Ari-Pekka Nikkolan luomaa uhkaa. Nykänen rupesikin harjoittelemaan koko potentiaalillaan ja tulokset olivat sen mukaisia.

Calgaryssa Nykänen oli totaalisen ylivoimainen. Arvokisoissa kukaan ei ole voittanut hänen jälkeensä moisilla marginaaleilla.

Sääolojen takia mäkikisoja jouduttiin Calgaryssa siirtämään useammalla päivällä. Pullin mukaan olympiakylässä oli onneksi flipperi, johon Nykänen purki energiaansa. Alkoholi ei ottanut otettaan kesken kisojen ja kyseinen flipperi saattoikin olla Suomen olympiahistorian merkittävin pelikone.

Calgaryn kisojen jälkeen Nykäsen menestys hiljalleen hiipui. Hän voitti 1989 Lahden MM-kisoissa vielä pronssia suurmäessä sekä kultaa joukkuemäessä. Viimeiseksi arvokisamitaliksi Nykäselle jäi 1990 saavutettu lentomäen MM-hopea, jos veteraanien MM-kultaa ei lasketa.

Nykänen muisteli Matti Nykänen Omin Sanoin -dokumenttifilmissä olonsa olleen Calgaryn kisojen jälkeen tyhjä. Pullin mukaan Nykänen ei Calgaryn jälkeen jaksanut enää harjoitella täysillä. Viihde-elämä tarrasi Nykäseen.

Suomessa arveltiin, että Nykänen voisi jatkaa uraansa Naganon 1998 olympialaisiin, jolloin olisi vasta 34-vuotias. Calgaryn joukkuemäki jäi kuitenkin Nykäsen uran viimeiseksi olympiakilpailuksi.

Nykäsen huippu-urheilijan ura päättyi käytännössä joulukuussa 1991. Hän tajusi, ettei voisi menestyä Albertvillen olympialaisissa seuraavan vuoden helmikuussa ja keskeytti kautensa.

Nykänen yritti vielä paluuta, mutta ei oppinut uutta vallankumouksellista v-tyyliä. Rankka juhlintakin tietysti vaikutti paluuyritysten kariutumiseen.

Mikäli Nykänen olisi jaksanut harjoitella, kuten ennen Calgaryn kisoja, olisi hän voinut voittaa kultaa myös Albertvillessa 1992, Lillehammerissa 1994 ja Naganossa 1998. Hyppääjänä Nykänen oli niin lahjakas, ettei olisi ollut mitenkään mahdotonta, että hän olisi voinut voittaa urallaan kymmenen olympiakultaa.

Nykänen oli avioliitossa kuudesti. Hänellä oli kolme lasta kolmen eri naisen kanssa.

Vankilaan Nykänen joutui kahdesti. Häntä säälittiin, mutta todellisuudessa hän oli viimeisin vuosinaan hyvätuloinen. Hän tienasi viihde-elämän urallaan kuusinumeroisia summia vuodessa.

Viime vuonna Nykänen sai tietää sairastavansa diabetestä. Alkoholia hän ei kuitenkaan jättänyt. Valitettavasti Nykänen tullaan muistamaan urheilumenestyksensä ohella liiallisen alkoholinkäytön karuna esimerkkinä.

- Matin elämä noudattaa tiettyä kaavaa. Ensin tulee menestys, sitten tulee viina ja sitten tulevat naiset. Ja sitten pakka onkin kohtuullisen sekaisin, arvioi ”kuka on tuo ruipelo” -kommentin esittänyt Eino Kirjonen Voittohyppy-kirjan mukaan Nykäsen ongelmista.

Kirjonen tiesi mistä puhui. Hän oli aikoinaan itsekin elänyt täysillä ja lähti pois turhan aikaisin.

Kirjonen kuoli 1988 Kouvolan raviradalla sydänkohtaukseen. Nykäsen tavoin hän kuoli 55-vuotiaana.