Suomi allekirjoitti keskiviikkona Euroopan interventioaloitetta eli EI2:ta koskevan aiesopimuksen. Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin) mukaan EI2-aloitetta ei ole sidottu EU:n tai Naton rakenteisiin, vaan aloite tähtää Euroopan maiden toimintaedellytysten vahvistamiseen parantamalla tilannetietoisuutta ja päätöksentekovalmiutta uusista operaatiosta päätettäessä.

EI2-osallistujamaita ovat Suomen lisäksi Ranska, Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Portugali, Saksa, Tanska ja Viro.

Perimmäisenä julkilausuttuna tavoitteena on yhteisen strategisen toimintakulttuurin kehittäminen tukemaan Euroopan maiden kykyä toteuttaa sotilaallisia operaatioita EU:n, Naton, YK:n tai tilannekohtaisesti koottavien maakoalitioiden puitteissa.

”Kyse on eurooppalaisen toimintakyvyn parantamisesta yhteistyötä tiivistämällä. Aloitteessa ei siis ole kyse uuden nopean toiminnan joukon tai esikunnan perustamisesta. Aloitteen tarpeisiin ei korvamerkitä joukkoja, kuten esim. EU:n taisteluosastoihin. Työ tulee tapahtumaan Ranskan pääesikunnan operaatiokeskuksessa Pariisissa, minkä ansiosta uusia rakenteita ei tarvitse perustaa”, Niinistö kertoo Puheenvuoron blogissaan .

Aloite pyrkii tukemaan EU:n pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) tavoitteita ja projekteja. Niinistön mukaan aloite näin ollen tukee myös puolustusselonteon linjauksia: ”Suomi tukee unionin pysyvää rakenteellista yhteistyötä sekä kriisinhallintaoperaatioiden suunnittelu- ja johtamiskyvyn vahvistamista.”

”Kansallisessa arviossamme on myös huomioitu Ranskan vahva asema Euroopan puolustusulottuvuuden kehittämisessä. Brexitin myötä Ranska on EU:n merkittävinen sotilaallinen toimija”, puolustusministeri toteaa.

Hän muistuttaa, että myös Suomen ja Ranskan kahdenvälinen puolustusyhteistyö on tiivistymässä.

Suomen liittyminen EI2-aloitteeseen on Niinistön mukaan perusteltua puolustuspoliittisesta näkökulmasta.

”Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa ja erilaisiin maaryhmiin kuuluminen – kuten Britannian johtama JEF tai Saksan johtama kehysvaltioyhteistyö – lisää mahdollisuuksiamme harjoitella todenmukaisissa ympäristöissä sekä lisää ainakin teoriassa mahdollisuuksiamme saada sotilaallista apua, mikäli sitä tarvitaan. On myös huomattava, että osallistuminen EI2-aloitteeseen ei luo osallistujamaille velvoitetta osallistua mahdollisiin operaatioihin. Niihin osallistumisesta päätettäisiin aina kansallisesti ja kansallisten päätöksentekomenettelyjen mukaisesti”, hän korostaa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump otti EI2:een kovasanaisesti kantaa perjantaina.

”Ranskan presidentti Macron on juuri ehdottanut, että Euroopan pitäisi rakentaa oma armeijansa suojautuakseen Yhdysvalloilta, Kiinalta ja Venäjältä. Hyvin loukkaavaa, mutta ehkäpä Euroopan pitäisin ensin maksaa oma osuutensa Natosta, jota Yhdysvallat rahoittaa suuresti”, hän tviittasi.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron linjasi tiistaina, että Eurooppa tarvitsee yhteisen, Natosta erillisen armeijan.

”Meidän on suojeltava itseämme Kiinalta, Venäjältä ja jopa Yhdysvalloilta”, hän sanoi muun muassa Financial Timesin mukaan ja viittasi Trumpin aikeisiin vetää Yhdysvallat pois INF-sopimuksesta.

Lue myös:

Donald Trump ärähti Ranskalle: ”Ehkäpä Euroopan pitäisin ensin maksaa oma osuutensa Natosta”

Donald Trump ja Emmanuel Macron puhuivat Natosta: ”Haluamme vahvan Euroopan”

Suomi ilmoittautuu Ranskan puolustusyhteistyöhön – Paavo Arhinmäki: Pitääkö Suomen olla mukana jokaisessa militäärialoitteessa?