Jalkapallon hallitseva Suomen mestari IFK Marieamn ei päässyt jatkoon Mestareiden liigan karsinnassa. Ahvenanmaalaisjoukkue hävisi keskiviikkona Legialle Varsovassa 0-6. Puolan mestari Legia voitti otteluparin yhteismaalein 9-0.

Viime viikolla Maarianhaminassa pelatun ensimmäisen ottelun jälkeen oli jo selvää, ettei IFK Mariehamnilla olisi otteluparissa jakoa. Toinen ottelu oli muodollisuus.

Silti lukemat olivat tylymmät kuin odotettiin. Tasoero oli todella karu.

Legia Varsova pelasi viime kaudella Mestareiden liigan lohkovaiheessa ja taisteli siellä tasapelin Real Madridia vastaan sekä voitti Sporting Lissabonin. Puolan seurajoukkuejalkapallon taso on nousussa, mutta silti Legia Varsovaa voi pitää Euroopan tasolla korkeintaan paremman keskitason joukkueena.

Suomen Veikkausliigan kansainvälisen tason voi jokainen määritellä itse. Kahden ottelun yhteismaalitulos 0-9 on karu mittari. Tosiasiat olisi syytä tunnustaa ja lähteä ihan ruohonjuuritasolta, jos eteenpäin halutaan mennä.