Sdp:n varapuheenjohtaja Sanna Marin tyrmäsi Ylen A-studiossa täysin oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon toiveet siitä, että hallitusneuvottelut avattaisiin uudelleen ja että keskusta ja vihreät vielä harkitsisivat, haluavatko jatkaa Antti Rinteen (sd) hallituksen pohjalla.

LUE MYÖS:

Orpo kertoi kantansa asiaan jo eilen tiistaina, kun Rinne oli eronnut pääministerin tehtävästä keskustan epäluottamuksen seurauksena.

”Muistutan siitä, että pääministerin valitsee eduskunta Suomessa. Siksi ennen kuin mennään mihinkään salonkiin päättämään nimiä, nyt pitää eduskunnassa käynnistää normaali perustuslain mukainen prosessi, kutsua kaikki eduskuntaryhmät koolle oikeisiin, avoimiin neuvotteluihin ja katsoa, miltä pohjalta ja kenen johdolla hallitusta lähdetään muodostamaan. Meillä on oikeistoenemmistöinen eduskunta. Olisi tärkeä katsoa, löytyisikö muita vaihtoehtoja”, Orpo sanoi Uudelle Suomelle. LUE LISÄÄ:

Kaikki Rinteen hallituksen puolueet eli sdp, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp ovat jo kuitenkin ilmaisseet haluavansa jatkaa samalla pohjalla uuden sdp:n pääministerin hallituksessa. Pääministeriehdokkaat ovat liikenne- ja viestintäministerinä toiminut Sanna Marin ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Orpo vetosi Ylen A-studiossa vielä useaan otteeseen keskustan puheenjohtajaan Katri Kulmuniin.

Vetoomus. ”Toivon todella, että te mietitte tämän. Näyttää todella siltä, että te olette ratkaisunne tehneet, mutta te olette tässä kuninkaan- tai kuningattarentekijän paikalla”, Petteri Orpo sanoi Katri Kulmunille.Kuva: JUSSI ESKOLA

”Toivon todella, että te mietitte tämän. Näyttää todella siltä, että te olette ratkaisunne tehneet, mutta te olette tässä kuninkaan- tai kuningattarentekijän paikalla”, Orpo sanoi Kulmunille.

Kulmuni totesi, että keskusta on aina voinut tehdä yhteistyötä niin oikeiston kuin vasemmistonkin kanssa. Kulmuni toisti kuitenkin edelleen, että keskusta on sitoutunut Rinteen hallituksen pohjaan ja hallitusohjelmaan. Hän jopa sanoi, että keskustan puolesta hallitusohjelmasta ei tarvitse muuttaa pilkkuakaan.

Sdp:n Marin kuittasi selväsanaisesti Orpon ”kosiskeluun”.

”Kyllä tämä alkaa nyt jo hieman surulliselta tuntua tämä Petterin kosiskelu. Olemme aika selkeästi todenneet hallituspuolueiden yhteisen linjan tähän tilanteeseen. En usko, että sellaista hetkeä tulee hyvin pian lähitulevaisuudessa, että kokoomus löytää itsensä hallituksesta”, Marin sanoi.

LUE MYÖS:

Sen sijaan suurimman oppositiopuolueen perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei usko, että oppositiopuolueilla olisi mitään asiaa tulevaan hallitukseen.

Halla-aho ei ottanut tiistaina Uuden Suomen haastattelussa kantaa siihen, millainen koalitio olisi perussuomalaisten kannalta sopiva. Hänen mielestään on turhaa vastata kysymykseen siitä, mitkä puolueet olisivat perussuomalaisille mieluisimpia hallituskumppaneita.

”On täysin turha ottaa kantaa”, Halla-aho sanoi. LUE LISÄÄ:

Marin kertoi A-studiossa käsityksensä olevan se, että sdp:n huomenna torstaina kokoontuva puoluehallitus sekä eduskuntaryhmä päättävät, kuka vie hallitustunnusteluja eteenpäin. Marin sanoo pitävänsä luonnollisena sitä, että ex-pääministeri Antti Rinne kävisi tunnustelut, mikä ihmetytti Orpoa. Marin perusteli tätä sillä, että Rinne on edelleen puolueen puheenjohtaja ja olisi tasapuolista, ettei hallitustunnustelija olisi kumpikaan pääministerikandidaateista.

Pääministeriehdokkaansa sdp valitsee puoluevaltuuston kokouksessa, joka Marinin mukaan voi olla aikaisintaan sunnuntaina.

LUE MYÖS: