Suomen miesten koripallomaajoukkue jatkaa taistelua paikasta tämän vuoden MM-turnaukseen karsintojen päätöskierrokselle saakka. Torstaina Espoossa Susijengi kaatoi Ranskan 76-69 ja piti kisahaaveensa hengissä.

Kisapaikkansa jo aiemmin varmistanut Ranska oli liikkeellä b-miehistöllään. Suomalaista koripallohuumaa moinen ei silti latistanut.

- Huikea matsi. En ole kauaa mukana ollut maajoukkueessa, mutta kyllä tämä menee ihan parhaimpien hetkien joukkoon. Täysi halli. Huikea peli, vuonna 2000 syntynyt suomalaisen koriksen suurlupaus Mikael Jantunen hehkutti.

Ottelun alku oli vaikea molemmille joukkueille.

- Alussa oli vähän aristelua, mutta sitten mentiin vaan. Hyvähän siitä tuli loppujen lopuksi. Sain pari koria, mutta ne tulivat joukkuetyöskentelyn kautta. Siitä sitten korille vaan, totesi Jantunen.

Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann muistutti Ranskan olleen matkalla tasokkaalla joukkueella, vaikka maan kaikki parhaat eivät mukana olleetkaan.

- Selvä asia, että kun vastustaja on noin atleettinen, tulee vaikeuksia. Siinä oli haasteita. Ranskaa vastaan ei helpolla saa heittoja. Mutta oleellista oli, että Ranskalla oli samoja ongelmia meitä vastaan. Puolustuspelin ja yleisön tuen kautta tämä voitto tuli, Dettmann arvioi.

Takamies Jamar ”Jammu” Wilson pelasi huikean matsin. Hän upotti peräti 29 pistettä.

- Aivan mahtava suoritus. Ei sanat tietysti riitä kuvaamaan. Yleensä en halua yksittäisiä pelaajia nostaa esille, mutta tänään Jammu osoitti suurta suomalaista sydäntä, Dettmann kehui avioliiton kautta suomalaistunutta Wilsonia.

Wilsonilta tarvittaisiin vastaavaa esitystä myös sunnuntaina Permissä.

- Jamar ei sunnuntaina hirveästi pysty parantamaan, mutta kyllä se sunnuntaina voi samanlaisen pelin vetää, totesi Dettmann.

Sunnuntaina Suomi saa vahvuuteensa Petteri Koposen.

- Petteri hyppää mukaan, niin se tietysti vähän monipuolistaa meidän pelaamista. Se on sitten eri peli taas, Dettmann kommentoi tärkeän takamiehen liittymistä Susijengin vahvuuteen.

Sunnuntain ottelun voittaja saa MM-kisapaikan. Dettmannin mielestä suomalaisilla ei ole paineita.

- Venäjällä on isot panokset. Mehän mennään sinne vaan naatiskelemaan. Ei meillä ole siellä mitään hävittävää. Mennään vaan nauttimaan. Tää on meille kivaa. Pojat tykkää, että on kivaa pelata tämmöisiä tiukkoja pelejä.

Suomi on kaatanut Venäjän EM-kisoissa 2013 ja 2015.

- Kun pystytään nauttimaan tästä, pystytään myös ylittämään itsemme. Tässä on kysymys siitä, ettei me ruveta uskomaan, että meillä on jotain rajoja, Dettmann ilmoitti.

Jantunen on ainakin täynnä itseluottamusta.

- Sinne Permiin lähdetään hakemaan vain voittoa. Muu ei pyöri tällä hetkellä mielessä. Otetaan hyvä ryöstöretki jostain Ural-vuorten takaa, Jantunen sanoi.

Perm sijaitsee Suomesta matkustettaessa Ural-vuorten edessä.

- Ei mitään hajua, missä se paikka on, mutta kaukana Venäjällä, Jantunen naurahti.