Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi palaa tositoimiin ensi viikon perjantaina Espoon Metro-areenalla. Vastassa MM-karsintaottelussa on Venäjä. Mikäli Suomi ottelun häviää, voitaneen MM-kisahaaveille heittää hyvästit.

Koripallopoliittiset riidat tietysti haittaavat Suomen joukkueen menestystä. Petteri Koponen pelaa Euroliigaa Bayern Münchenissä torstaina 29. marraskuuta, joten lienee hyvin epätodennäköistä, että hän pelaisi perjantaina 30. joulukuuta Suomessa Venäjää vastaan.

Koposen poissaolo on Suomen joukkueelle tietysti valtava takaisku. Venäjän tasoisen joukkueen kaatamiseen vaadittaisiin kaikki parhaat pelaajat.

Lauri Markkanen ei tietenkään ole mukana NBA-velvoitteidensa takia. Tosin NBA:ssakaan Markkanen ei ole tällä kaudella vielä esiintynyt loukkaantumisen takia. Hänen paluunsa ajankohtaa ei vielä ole ilmoitettu.

Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann painottaa lyhyen valmistautumisajan tehokasta hyödyntämistä.

- Näin pitkällä aikavälillä ja lyhyellä valmistautumisajalla pelattaessa päivän kunnolla on valtava merkitys. Pyrkimyksemme on saada pelaajista yhden viikon aikaikkunassa maksimitehot irti. Toki samassa tilanteessa ovat saman karsintaikkunan vastustajammekin, Dettmann arvioi.

Venäjä-ottelun jälkeen Suomi matkustaa Zenicaan. Siellä vastassa on maanantaina 3. joulukuuta Bosnia-Hertsegovina. Bosnialaiset Suomi onnistui syyskuussa Espoossa voittamaan.

Suomen lohkosta Tshekki on jo varmistanut paikkansa Kiinan MM-kisoissa 2019 ja Ranskankin paikka lienee aika lailla selvä. Suomi taistelee kahdesta muusta lohkon paikasta Venäjän, Bulgarian ja Bosnia-Hertsegovinan kanssa. Viimeiset ottelunsa Suomi pelaa helmikuussa vieraissa Venäjää ja kotona Ranskaa vastaan.

Ensi viikon Venäjä-ottelu Espoossa on loppuunmyyty. Kotiyleisön kannustuksen puutteesta homman ei pitäisi olla kiinni.

- Kuudes pelaaja on ollut jo pitkään merkittävä osa Susijengiä joukkueena ja aivan oma lukunsa meidän tarinassamme. Ilo nähdä, että kotiyleisö on sisäistänyt näiden maaotteluiden merkityksen ja antaa meille tukensa yhteisellä matkalla kohti Kiinan MM-kisakenttiä, kertoo Dettmann.