Euroopan komissio ennustaa, että EU-maiden talous supistuu tänä vuonna jopa 8,3 prosenttia.

Vielä toukokuussa komission arvio oli 7,4 prosentin taantuma.

Euroalueelle komissio antaa myös entistä heikomman ennusteen: talous supistuu 8,7 prosenttia tänä vuonna aiemman 7,7 ennusteen sijaan.

Myös ensi vuoden kasvu on heikompaa kuin komissio ennakoi toukokuussa. EU-alue kasvaisi ensi vuonna 5,8 prosenttia 6,1 sijaan ja euroalue 6,1 prosenttia 6,3 prosentin sijaan.

Talouskomissaari Paolo Gentiloni varoittaa, että ennusteessa on paljon epävarmuuksia, sillä pandemian lopullinen kesto ja laajuus on yhä epäselvä.

”Epävarmuus ympäröi kesän ennustetta. Riskit ovat pääosin heikompaan suuntaan ja pandemiaennusteet voivat olla optimistisia, työmarkkinat voivat kärsiä pahemmin kuin odotetaan ja konkurssiongelmat voivat vaikuttaa odotettua useampiin yrityksiin”, Gentiloni kommentoi tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Gentilonin mukaan kasvuennusteet voivat olla myös parempia, jos EU-maat saavat sovittua yhteisistä elvytystoimista. Komission on ehdottanut 750 miljardin euron elvytyspakettia.

Myös maakohtaiset arviot ovat heikentyneet huomattavasti ja erot maiden välillä kasvaneet. Komission maakohtaiset ennusteet löytyvät täältä.

Niillä, joilla oli heikoin ennuste, kuten Italialla, Espanjalla ja Portugalilla, ennuste on heikentynyt entisestään. Esimerkiksi Italian talous supistuu ennusteen mukaan 11,2 prosenttia aiemman 9,5 prosentin ennusteen sijaan.

Taas niillä mailla, joille taantumaennuste oli pienempi, ennuste on joko entisellään tai hiukan parempi. Tämä koskee esimerkiksi Pohjoismaita, Alankomaita ja Saksaa.

Suomen ennuste ei ole muuttunut: komissio arvioi yhä, että talous supistuu 6,3 prosenttia tänä vuonna. Tosin ensi vuoden kasvuodotukset ovat heikentyneet huomattavasti: toukokuussa komissio ennakoi, että Suomen talous kasvaa ensi vuonna 3,7 prosenttia, niin nyt 2,8 prosenttia.

LUE MYÖS: