Uusia koronatartuntoja rekisteröitiin keksiviikkona globaalisti 106 000.

”Meillä on vielä pitkä matka edessä tämän pandemian kanssa. 24 viime tunnin aikana on kirjattu 106 000 uutta tartuntaa, eli enemmän kuin yhtenäkään aikaisempana päivänä”, WHO:n pääjohtaja Tedros AdhanomGhebreyesus kertoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltana.

CNN:n haastatteleman WHO:n epidemiologi Maria Van Kerkhoven mukaan lähes kaksi kolmasosaa uusista tartunnoista on rekisteröity Yhdysvalloissa, Venäjällä, Brasiliassa ja Intiassa.

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen johtaja Andrea Ammon kuitenkin varoittaa, ettei Euroopassakaan pidä huokaista helpotuksesta.

”Kyse on nyt siitä, kuinka paha viruksen toisesta aallosta tulee – ja milloin se tulee”, hän kommentoi Guardianin haastattelussa.

Ammonin mukaan toinen aalto voidaan kuitenkin välttää, jos ihmiset noudattavat määräyksiä. Silti hän huomauttaa, että virus leviää tällä hetkellä itse asiassa nopeammin kuin epidemian alussa Euroopassa.

”Tilastot väestön immuniteetista eivät ole kovin rohkaisevia: 85-90 prosenttia on edelleen altis tartunnalle.”

Useat Euroopan maat ovat viime viikkoina purkaneet koronarajoituksiaan. Ammon varoittaa riskeistä.

”Moni voi luulla, että kaikki on nyt ohi, mutta näin ei todellakaan ole. Meidän on nyt seurattava erittäin tarkkaan, mitä rajoitusten purkamisesta seuraa.”

Lue seuraavaksi: