Suomessa syntyy nyt historiallisen vähän lapsia. Viime vuonna tehtiin jo pohjaennätys, kun Suomessa syntyi Tilastokeskuksen mukaan 50 321 lasta. Se on pienin luku sitten katovuoden 1868. Tosin sillä erotuksella, että katovuonna suomalaisia oli noin 1,75 miljoonaa eli kolme kertaa vähemmän kuin nyt.

Viime vuoden pohjakosketus ei ollut yksittäinen poikkeama. Syntyvyys on laskenut jo seitsemän vuotta peräkkäin. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tänä vuonna voidaan tehdä uusi pohjaennätys, kun tammi-syyskuun aikana lapsia on syntynyt 2 039 vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.

Tilanne on poikkeuksellinen, sillä taantuman loputtua syntyvyyden pitäisi kasvaa.

”Yksi asia, mikä laskee syntyvyyttä, on talouslama. Se on väestötieteissä yleisesti tunnustettu tosiasia, että kun on heikot talous- ja työllisyysnäkymät, niin ihmiset miettivät lykkäävät lasten hankintaa”, sanoo Väestöliitossa vaikuttanut tutkijatohtori Venla Berg Helsingin yliopiston Fimm-instituutista.

”Nyt noususuhdanteen alkaminen ei ole kääntänyt syntyvyyttä nousuun.”

Poikkeuksellisesti 1990-luvun laman aikaan syntyvyys kasvoi. Taustalla oli Bergin mukaan se, että sellaiset perhe-etuudet kuten kotihoidon tuki ja subjektiivinen päivähoito-oikeus tulivat Suomeen 1980-luvun lopulla.

”Lasten hankkimisesta ja kotona pysymisestä tuli sellainen järkevä vaihtoehto työttömyydelle. Silloin toisia ja kolmansia lapsia syntyi enemmän, mutta ensimmäisten lasten saaminen väheni. Perheelliset ikään kuin aikaistivat seuraavien lasten hankintaa”, Berg kertoo.

Nyt vuonna 2008 alkaneen taantuman seurauksena toisien ja kolmansienkin lasten syntymät ovat vähentyneet. Mutta aivan erityisesti on vähentynyt ensimmäisten lapsien hankkiminen.

”Siitä syntyvyyden lasku johtuu eniten. Että ensimmäisen lapsen hankintaa lykätään ja lykätään,” Väestöliitossakin vaikuttanut Berg toteaa.

”Aika, jota vietetään parisuhteessa, on pidentynyt. Ensimmäisen vakavasti aloitetun parisuhteen aloittamisikä ei ole muuttunut viimeisinä vuosikymmeninä. Suomalaiset tavallisesti siinä 25-vuoden ikäisinä muuttavat ensimmäistä kertaa yhteen puolison kanssa avoliittoon. Silti ensisynnyttäjien ikä on noussut voimakkaasti. Parisuhteessa vietetty aika ennen lasten hankintaa on siis pidentynyt.”

Samaan aikaan sinkkuudesta – tai ainakin yksin elämisestä – on tullut yhä yleisempää. Nuorten, hedelmällisessä iässä olevien 25–34-vuotiaiden asuntokunnista 45 prosenttia on sinkkutalouksia.

Jos työllisyyden osalta on viime vuodet puhuttu kohtaanto-ongelmista, eli että työntekijät ja työpaikat eivät kohtaa, on parisuhdemarkkinoilla vastaavanlaisia kohtaanto-ongelmia.

Tyypillisesti kumppania on haettu samalta koulutustasolta. Heihin on helpompi samaistua, kun elämänpolku on ollut samankaltainen: korkeakoulutetut ovat kituuttaneet nuudeleilla ja rellestäneet opiskeluaikana, kun ammattikoulutetut tunnistavat halun päästä tekemään. Koulutustaso myös tyypillisesti periytyy, joten perhe- ja kotiolot ovat todennäköisesti samankaltaisia.

Koulutustasossa on kuitenkin merkittäviä sukupuolieroja. 25–34-vuotiaista miehistä 52,6 prosenttia on suorittanut toisen asteen tutkinnon ja alemman tai ylemmän korkeakoulutututkinnon 27,6 prosenttia. Naisten vastaavat osuudet ovat 43 ja 43 prosenttia. Korkeakoulutettuja naisia on ikäluokassa noin 47 000 enemmän kuin miehiä ja toisen asteen tutkintotasolla miehiä on 44 000 enemmän kuin naisia.

Koulutuserot parisuhdemarkkinoilla ovat kuitenkin johtaneet kysynnän joustamiseen. Berg kertoo, että vielä julkaisemattoman tutkimuksen mukaan korkeakoulutetut naiset ovat alkaneet entistä useammin suhteisiin vähemmän koulutettujen miesten kanssa.

”Tällä hetkellä on jo yleistä, että nainen on alemmin koulutetun miehen kanssa, vaikka perinteinen kuva on, että parisuhteessa on korkeasti koulutettu mies ja matalammin koulutettu nainen”, Berg sanoo.

”Isompi ongelma Suomessa on maaseudun ja kaupunkien välinen epäsuhta. Maaseudulla on naimaikäisiä miehiä enemmän kuin naisia ja kaupungeissa, erityisesti yliopistokaupungeissa, on naisia suhteellisesti enemmän”, hän jatkaa.

Koulutuserot vaikuttavatkin tuottavan kohtaanto-ongelmaa välillisesti. Kun naiset hakeutuvat kotiseudultaan yliopistokaupunkeihin ja maakunnallisten keskusten ammattikorkeakouluihin, miehet jäävät herkemmin kotiseudulleen.

25-34-vuotiaista naisista 50 prosenttia asuu yliopistokaupungeissa, mutta miehistä vain 34 prosenttia. Koska ikäryhmässä miehiä on noin 21 000 enemmän, ainoastaan Helsingissä on enemmän naisia kuin miehiä. Korkeakoulutettuja naisia tosin on kaikissa kaupungeissa enemmän kuin miehiä.

”Maaseudulla voi olla sellaisia miehiä, jotka ehkä haluavat lapsia, mutta eivät löydä kumppania. Mutta kaupungeissa voi olla sellaisia korkeasti koulutettuja naisia, joiden on hankala löytää kumppania, joka haluaisi lapsia”, Berg toteaa.

”Keväällä 2018 toteutetussa perhebarometrikyselyssä kaikista vähiten lapsia suunnittelivat korkeakoulutetut kaupungeissa asuvat miehet. Näytti siltä, että erityisesti korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat naiset ovat niitä, joiden on vaikea löytää perhe-elämään valmis puoliso, koska samantyyppiset miehet eivät halunneet lapsia”, hän jatkaa.

”Suomalaiseen parisuhde- ja perhe-elämään sukupuolijakaumat maaseudulla ja kaupungeissa vaikuttavat isossa mittakaavassa. Mutta tätä 2000-luvun laskua se ei pysty selittämään. Tässä ei ole tapahtunut mitään megaisoa käännettä, joka selittäisi sen, miksi syntyvyys laskee nyt.”

”Olemme päätyneet tutkimuksissa siihen lopputulokseen, että tässä on taustalla kulttuurinen murros. Suomalaiset haluavat tällä hetkellä hankkia vähemmän lapsia kuin aiemmin. Ja huimasti paljon suurempi osa kuin aiemmin ei halua saada lapsia ollenkaan. Vapaaehtoinen lapsettomuus on kasvanut hirveästi”, Berg toteaa.

Väestöliiton vuonna 2015 julkaiseman Miksi syntyvyys laskee -perhebarometrin mukaan lapsettomuutta haluavat eniten ei avio- tai avoliitossa olevat (27,9%) ja työttömät (24,8%), pääkaupunkiseudulla asuvat (20,6%) ja pienituloiset (20,2%) 20–45-vuotiaat.

Berg huomauttaa, että jonkin verran lapsitoiveet vaihtelevat elämäntilanteen mukaan. Sinkkuna elävä siis saattaa toivoa lapsetonta elämää osin siksi, että sopivaa kumppania ei ole näköpiirissä. Erityisen pahoillaan Berg on kuitenkin siitä, että etenkin pienituloisten ja työttömien lapsitoiveet ovat heikkoja.

”Se on sellainen asia, joka meitä [tutkijoita] huolestuttaa. Joutuvatko tällaiset ihmiset ikään kuin luovuttamaan tai päästämään irti lapsitoiveistaan taloudellisista syistä johtuen.”

”Mutta kun kysytään syytä lastenhankinnan lykkäämiselle, eli miksi ei vielä tunnu ajankohtaiselta, niin lapsettomilla vastaajilla kaikista yleisin syy tällä hetkellä on elämäntyyliin liittyvät asiat. Ei haluta luopua nykyisestä elämäntyylistä ja halutaan tehdä itseään kiinnostavia asioita”, Berg toteaa.

Prisman näköinen vankila nimeltä vanhemmuus

Yksi syy, miksi lasten hankkiminen koetaan niin raskaana, on Bergin mukaan se, että vanhemmuus nähdään laajemmin kokonaisena pakettina – ”perhepakkauksena”. Kyse ei ole vain yhden lapsen hankkimisesta, vaan useamman lasten hankinnasta ja sukelluksesta suoraan perhe-elämän syvään päätyyn ja ruotsalaiseen kolmen V:n unelmaan – villa, volvo ja vuvve, omakotitalo, farmariauto ja koira.

Paitsi että tämä ruotsalainen unelma on suomalaisille nuorille hyvin negatiivinen kuva. Ei puhuta kolmen V:n unelmasta, vaan ”tuulipuvuissa suhistelevista alennusjauhelihaa metsästävistä prismaperheistä”, kuten viime vuoden perhebarometrin haastatteluissa tuli ilmi. Niitä Bergkin oli mukana tekemässä.

”Monet jotenkin kammoksuivat sellaista prismaperhe-elämää. Oli aika dramaattinenkin kuva siitä, että lapsiperhe-elämä on ihan kauheaa. Ja kun lapset syntyvät, ei ole enää yhtään omaa aikaa tai aikaa parisuhteelle, eikä voi tehdä enää mitään kivaa”, Berg toteaa.

”Samalla he ajattelivat, että se on ainoa tapa elää lapsiperhe-elämää”, hän jatkaa.

Vanhemmuuden nähdään ikään kuin katkaisevan koko entisen elämän, jossa matkustellaan, ollaan huolettomia ja nautiskellaan. Valinta nähdään joko–tai-tilanteena.

”Ajatus siitä, että lapset tulisivat osaksi sitä elämää, jota jo eletään, oli vieras monelle. Oli jotenkin ulkopuolinen lapsiperhe-elämä, johon sitten joudutaan”, Berg sanoo.

Lasten hankintaa ”lykätään ja lykätään”, kuten Berg jo aiemmin totesi. Jo tilastoistakin selviää, että suomalaiset viettävät entistä pidemmän ajan parisuhteessa ennen kuin lapsi ryhdytään hankkimaan.

”Suomalaiset tavallisesti siinä 25 vuoden ikäisinä muuttavat ensimmäistä kertaa yhteen puolison kanssa avoliittoon. Silti ensisynnyttäjien ikä on noussut voimakkaasti. Parisuhteessa vietetty aika ennen lasten hankintaa on siis pidentynyt”, Berg kertoo.

Lykkäämisilmiöstä Berg on huolissaan. Monet voivat viihtyä kivassa parisuhteessa pitkäänkin, mutta Berg korostaa, että 30-vuotiaana pitäisi viimeistään puhua lasten hankkimisesta, ”jos oikeasti haluaa lapsia”. Suomalaisten tiedot etenkin naisten hedelmällisyydestä ovat heikot.

”Tästä on tosi vaikea puhua ilman että ihmiset panikoituvat ja syyllistyvät. Sitä ei kukaan toivo, mutta tämä on sellainen fakta, jolta ei voi sulkea silmiään.

”35 vuoden iässä naisen hedelmällisyys kääntyy reippaaseen laskuun ja 40 vuoden jälkeen jyrkkään laskuun. Samalla eletään sellaisessa illuusiossa, että jos ei se sitten tule luonnostaan, hedelmöityshoidoilla saa lapsia. Mutta monet eivät tiedä, että hedelmöityshoidot eivät pysty korjaamaan iän aiheuttamaa hedelmällisyyden laskua. Yli 40-vuotiailla hoidot eivät enää merkittävästi paranna raskauden todennäköisyyttä.”

”Tässä on ehkä myös sellaista kontrollin illuusiota. Kun me pystymme hallitsemaan niin paljon elämäämme, niin ajatellaan, että lasten saaminenkin kuuluu siihen hallittavien asioiden pakettiin – tai ainakin sen haluttaisiin kuuluvan niihin.”