Talousnobelisti Bengt Holmström pitää Suomen ay-liikettä ”itsekkäänä”. Hän katsoo Ylen mukaan, että irtisanomiskiistan käynnistämä lakkoilu kertoo siitä, että Suomessa ei ymmärretä työn muutosta.

Holmström on aiemminkin sanonut, että suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi tarvittaisiin lisää joustavuutta työmarkkinoille. Joustoa tarvitaan työpaikkojen luomiseksi ja myös yrittäjien suojaamiseksi, hän sanoo.

Holmström katsoo ay-liikkeen jarruttavan kehitystä.

”Työmarkkinat on se iso ongelma. Se on mielestäni itsekästä, että vain he, jotka ovat päässeet järjestelmään ja pysyneet siinä mukana, voivat olla äänessä. Sen sijaan liittoon kuulumattomilla tai esimerkiksi työttömillä ei ole ääntä”, Suomessa vieraileva Holmström sanoo Ylen haastattelussa.

Holmströmin mielestä ay-liike pitää tarvittaessa pakottaa hyväksymään työehtojen heikennyksiä, Yle kertoo. Nobelistin mukaan esimerkiksi maahanmuuttajien työllistäminen työehtosopimusten minimipalkkatasoa alemmilla palkoilla pitäisi mahdollistaa Suomessa.

”On iso uhka hyvinvointivaltiolle, että ay-liike menee kovasti poikkiteloin ja vaatii, että kaikki saavutetut edut pidetään”, hän sanoo.

”Ymmärrän, että yleissitovuus on heidän kannaltaan tärkeä asia, mutta se ei välttämättä ole kansakunnan etu.”

Holmströmin mukaan kiista irtisanomissuojan heikentämisestä on selkeä periaatekysymys, koska itse uudistus on ”mitätön”.

”Hallitus on varmaan ajatellut, että jossain vaiheessa se riita on käytävä. Pakolla se on tehtävä, koska en usko, että tulee päivä jolloin ay-liike vain sanoo, että luovutaan vallasta.”

Holmström on aiemminkin arvostellut ay-liikkeen valtaa Suomessa.

”Ay-liikkeet pitävät vanhasta kiinni ja se on sinänsä ymmärrettävää, mutta kyllä ne tulevat murenemaan itsestään. Kysymys on vain siitä, kuinka nopeasti”, hän sanoi vuonna 2016.

Taloustieteen emeritusprofessori Sixten Korkman puolestaan toivoi äskettäin, että hallitus vetäisi pois lakiesityksensä irtisanomissuojan heikentämisestä ja antaisi työmarkkinajärjestöjen luoda tilalle työllisyysvaikutuksiltaan vastaavan vaihtoehtoisen ratkaisun. Lue lisää: Taloustieteen professori emeritus tv:ssä: Vetäkää irtisanomislaki pois – Hallituksen otettava järki käteen

Lue lisää:

Ensin Ahtisaari, nyt Holmström: ”Ay-liike murenee itsestään”

Ahtisaari ryöpyttää: ”Demarit ja ay-liike ovat romuttamassa hyvinvointivaltiota”

Vastaus ay-kritiikkiin: Nobelistit Ahtisaari ja Holmström ajavat suurempia tuloeroja Suomeen