Tehokkain tapa saavuttaa päästötavoitteet on polttoaineiden myyntilupajärjestelmä, joka asettaa kiintiöt polttoaineiden hiilisisällölle.

Näin esittävät Aalto Economic Instituten tutkijat tänään julkaistavassa raportissa, jonka on tilannut liikenne- ja viestintäministeriö.

Myyntilupajärjestelmässä jakelijan olisi ostettava valtiolta jokaista myytävää polttoainelitraa varten polttoaineen hiilisisältöön sidottu myyntilupa. Lupien määrä vähenisi vähitellen niin, että vuonna 2030 liikenteessä syntyisi puolet nykyistä vähemmän hiilidioksidipäästöjä.

Suomi on sitoutunut puolittamaan fossiilisten polttoaineiden kulutuksen tieliikenteessä vuoteen 2030 mennessä.

Raportin tekoa vetäneen professori Matti Liskin mukaan lupajärjestelmällä on muihin keinoihin verrattuna kaksi tärkeää etua: varmuus tavoitteeseen pääsemisestä ja kustannustehokkuus.

”Ehdotus jättäisi kuluttajien ja yritysten päätettäväksi, mikä on niille tehokkain tapa sopeutua muutokseen. Tämä voi myös muuttua ajan myötä riippuen eri teknologioiden kehityksestä”, Liski sanoo Aalto-yliopiston tiedotteessa.

Tutkijoiden mukaan myyntilupien myyminen olisi yksinkertaista hoitaa säännöllisillä huutokaupoilla, joiden järjestämisestä vastaisi valtio. Polttoaineen hinnanvaihtelun taloudelle aiheuttamaa epävarmuutta voitaisiin hallita hintakaton ja -lattian avulla, jolloin valtio määrittäisi alimman ja ylimmän mahdollisen hinnan polttoainelitran myyntiluvalle.

”Huutokauppajärjestelyissä on tärkeää varmistaa tasapuolisen kilpailun säilyminen esimerkiksi järjestämällä huutokauppoja säännöllisin väliajoin. Näin taataan lupien jatkuva saatavuus, eikä yksittäisen polttoainejakelijan markkinaosuus kasva liian suureksi”, sanoo Aalto Economic Instituten toiminnanjohtaja Oskari Nokso-Koivisto.

Myyntilupajärjestelmä todennäköisesti nostaisi polttoaineen hintoja. Se huolettaa erityisesti kuljetusintensiivistä teollisuutta.

Myös maaseudulla, jossa liikutaan paljon oman auton varassa, sekä pienituloisilla muutokseen sopeutuminen voisi olla vaikeaa.

Tutkijoiden mukaan tulonjakovaikutuksia eli järjestelmän aiheuttamia kustannuksia voitaisiin kompensoida, mutta poliittisten päättäjien tulisi valita mekanismi huolella.

”Kompensointia ei tulisi korvamerkitä polttoaineen hankintaan, sillä tällöin menetettäisiin kannustinvaikutus päästöjen vähentämiseen”, Liski huomauttaa.