Talousvaikuttaja ja työelämäprofessori Vesa Vihriälä arvioi EU:n elvytyspaketin olevan askel kohti fiskaaliunionia. Tällä voi hänen mukaansa olla varsin riskialttiita seurauksia.

”Elpymisrahastopäätöksen todennäköisesti kauaskantoisin vaikutus liittyy EU:n velkaantumisen sallimiseen toiminnan rahoittamiseksi. Nyt tehty ratkaisu merkitsee ensi kerran aitoa EU-tason finanssipoliittista operaatiota: unioni ottaa omaa velkaa rahoittaakseen joidenkin jäsenmaiden finanssipoliittista ekspansiota. Samalla on päätetty luoda EU:lle ns. uusia omia varoja eli EU:n veroja, joilla osaksi huolehditaan velan maksusta. Aikaisemmin finanssipolitiikka on ollut yksinomaan jäsenmaiden asia ja EU-tasolla on tyydytty koordinoimaan politiikkatoimia ja toisaalta pyritty pitämään jäsenmaiden velkaantuminen kestävällä tolalla vakaus- ja kasvusopimuksen nojalla”, hän kirjoittaa blogissaan.

Vihriälä varoittaa, että kun velkaantumismahdollisuus finanssipoliittisten toimien rahoittamiseen on avattu kerran vastoin perussopimuksen henkeä, siihen turvautuminen uudelleen on jatkossa paljon helpompaa.

”Sitä, millaiselle tielle tämä askel vie, on kuitenkin paljon vaikeampi arvioida. Looginen ratkaisu epäilemättä olisi kehittää liittovaltiomaisia rakenteita, joissa yhtäältä päätöksenteko tapahtuisi tehokkaammin kuin nykyisin osin yksimielisyyttä vaativassa rakenteessa ja toisaalta EU-tason toimivalta ja vastuut ja vastaavasti kansalliset toimivallat ja vastuut määriteltäisiin selkeästi. Ilman tällaista muutosta on ilmeinen riski, että talouspolitiikasta tulee vakaata kehitystä vaarantavaa”, hän arvioi.

Vihriälä katsoo, että korkean velkaantuneisuuden maat voivat tehdyn tukipäätöksen jälkeen suhtautua entistä luottavaisemmin siihen, että vaikeuksien syntyessä muut maat tai Euroopan keskuspankki EKP pelastavat ne uusilla tuilla.

“Tarve vähentää velkaantuneisuutta hyvinä aikoina pienenee kuten myös tarve talouden kasvua ja resilienssiä parantaviin rakenteellisiin uudistuksiin. Ei myöskään ole kaukaa haettu huoli, että yhteisen velan aiheuttamaa taakkaa ei sisäistetä samalla tavalla kuin kansallisen julkisen velan rasitusta. Uuden velkakriisin todennäköisyys kasvaa tuonnempana, vaikka se lähivuosina pieneneekin”, hän varoittaa.

Vihriälä huomauttaa, että taantumissa EU-tason finanssipoliittinen päätöksenteko on kuitenkin edelleen riippuvainen kansallisvaltioiden yksimielisyydestä.

“Vaikka odotus varmaan onkin, että tulevaisuudessakin pahassa kriisissä sovitaan yhteisestä elvytyksestä ja tähän liittyvästä tuesta heikossa tilanteessa oleville jäsenmaille, varmuutta asiasta ei ole. Poliittiset asetelmat eri maissa voivat muodostua sellaisiksi, ettei päätöksiä kyetäkään tekemään.”

Vihriälä linjaa, että kaikkein tärkein asia olisi vähentää riskiä nyt siten, että nyt tukea eniten saavat maat joutuisivat nopeasti uudelleen tilanteeseen, jossa niitä on tuettava koko EU-aluetta koskevan kriisin välttämiseksi.

”Olisi pyrittävä muotoilemaan elpymis- ja palautumissuunnitelmat ja niiden ehdollisuus niin, että suunnitelmat tukevat mahdollisimman hyvin talouden kasvupotentiaalin vahvistumista ja valvottava suunnitelmien toteuttamista mahdollisimman tehokkaasti. Että ohjelmat eivät jäisi vain isojen tulonsiirtojen muodolliseksi legitimoinniksi. Toisaalta tulisi ottaa agendalle markkinakurin edellytysten vahvistaminen vähentämällä valtion velkasaneeraukseen liittyviä riskejä. Samalla velkasaneerauksen pienemmät riskit merkitsisivät sitä, että mikäli sellaiseen uudessa kriisissä joudutaan turvautumaan, Eurooppa selviää kriisistä pienemmin vaurioin. ”

Esimerkiksi Italiassa Vihriälän esittämä malli tuskin menee milloinkaan läpi. Maan oppositio on takajaloillaan jo elvytyspaketin tukiin liittyvistä ehdollisuuksista. Vihriälän mukaan vaakakuppiin on kuitenkin laitettava se, millaiseen tilanteeseen voidaan ajautua, jos seuraavassa taantumassa Italia tai joku muu nyt paljon tukea saava maa on muutaman vuoden päästä uudelleen samantapaisissa vaikeuksissa.

”Kuvitellaan tilanne, että Eurooppa ajautuu seuraavan kerran isompaan taantumaan 5-10 vuoden kuluttua, mitä tuskin voi pitää kovin epärealistisena. Jos tässä tilanteessa esimerkiksi Italian velkasuhde on pysynyt nykyisen kriisin nostamalla korkealla tasolla, kun talouden kasvua vahvistavat uudistustoimet ovat jääneet tekemättä eikä myöskään julkista taloutta ole kyetty sopeuttamaan, taantuma nostaa nopeasti velkasuhdetta edelleen ja lisävelan korkotaso alkaa nopeasti nousta. Samanaikaisesti maan pitäisi alkaa maksaa takaisin EU-luottoja ja kaikkien maiden myös korkeampia jäsenmaksuja. Kuinka helppoa tällöin on tehdä päätöksiä Italian tukemisesta uudelleen? Ei välttämättä kovin helppoa”, hän kommentoi.